Hirsimäki oli kovan kulukurin ylläpitäjä, mitä Ässät juuri silloin tarvitsikin. Sen vuoksi siellä seuran joulujuhlissakin syötiin ja juotiin kertakäyttövälineistä. Toivottavasti Hautamäki toisi sitä kasvua ja keinoa löytää rahaa jostain sistään.
Aika moni joukkue on tuon jälkeen käyttänyt samaa lausahdusta ja siitä onkin muodostunut jo klisee. 80-luvun Tapparan kohdalla sillä sentään oli vielä jotain pohjaakin.
Minulle ei ole mikään ongelma, että seuralegendojen kommentteja kaivellaan. Ison maailman meininkiä merkittävissä seurainstituutioissakin, että seuralegendat ottavat kantaa seuran tekemisiin. Ei tällaista jonkun Pelicansin tai JYPin kohdalla tapahtuisi.
Ässät oli -95 ollut kuudes runkosarjassa, mutta meni suoraan kolmessa jatkoon kuitenkin puolivälieristä. Kausi menetti merkityksensä Otevrelin loukkaantumiseen. Oltiin kuitenkin jo helmikuussa siinä vaiheessa ja rivien kasaaminen tuollaisen jälkeen helpommin sanottu kuin tehty.
Lyödään tuohon päälle vielä Tomas Kapusta, niin hyökkäysmateriaalia kyllä piisasi ainakin kauteen lähdettäessä. Paljon floppeja löytyi lopulta joukkueesta valitettavasti ja kauden osalta olisi voitu Otevrelin vammautumisen jälkeen laittaa pillit pussiin.
Näinhän se on. HIFK:lle 200k on sama kuin Ässille tyyliin 120k-130k. Lisäksi Hesessä kilpaillaan myös ihmisten vapaa-ajasta aika kovasti, joten joukkueessa tarvitaan myös väriläiskiä menestyvän joukkueen lisäksi.
Airbournen ajattelin itsekin tsekata. Ehkä tulee vähän sellaisen markan version maku AC/DC:stä mieleen, mutta livenä tuo on kyllä nähtävä, josko muuttaisi mielipidettäni.
Nyt Ässien kerroin tippunut 2,14:een. Kyllä sillä Rubinin pelaamisella vaan 4-5 %:n vaikutus on. Tai no, voihan tuo jotain muitakin kokoonpanomuutoksia sisältää, mutta pääasiassa johtuu varmasti Rubinin paluusta.
Tosiaan kahdeksan minuuttia hyökkäyspään pyöritystä kolmannessa erässä ja laukaukset 29-5. Voi sitä omaan onneen vähän vaikuttaakin, vaikka toki on sanottava, että olisi ehkä ollut hyvä opetuskin joukkueelle jäädä ilman voittoa. Mutta parempi näin.
En näe median kirjoittelun puutetta pelkästään huonona asiana. Kertoo joukkueen stabiilista tilanteesta, kun mitään negatiivistakaan kirjoittelua Ässät ei tällä hetkellä aiheuta. Ässät on tietyllä tavalla harmaalla vyöhykkeellä ison yleisön silmissä tällä hetkellä ja otan sen paljon mieluummin...
Kylläpäs keikahtaa mielenkiintoisesti kertoimet sen perusteella, kuka Ässille laitetaan maalin suulle. Olikohan 1,74 vielä eilen illalla myöhään Tapparan kerroin.