Hakutulokset

  1. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Sosialismin teoriasta sen enemmän väittelemättä totean vain, että sosialismin ihannemaa Neuvostoliitossa ei juurikaan annettu mahdollisuuksia päättää siitä missä asui vaan valtiojohtoisesti ihmismassoja siirrettiin milloin mihinkin asumaan (Kostamus esim.). Sitäpaitsi sosialismin kannatus on...
  2. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Kerroin sen jo yo. viestissä. Ikärakenne vinoutuu kahdesta syystä haja-asutusalueella a) Suomen kansa vanhenee b) työikäisten maalla asuvien on muutettava kaupunkeihin vaikka ajomatka maalle ei ajallisesti ole kynnyskysymys vaan taloudellisesti. Eli joko verottajan tulee tulla paremmin vastaan...
  3. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Meillä on hieman eri käsitys syrjäseuduista. Tämä näkyy myös pääkaupunkikeskeisestä TV-uutisoinnissa. Kehä kolmosen sisäpuolella asuvista syrjäseuduilla menee hyvin, kun muutama kasvukeskus muualla Suomessa kasvaa, vaurastuu ja voi hyvin. Minä ja moni muu näkee ongelmaksi sen, että...
  4. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    En nyt jaksa katsoa profiileistä mistä päin Suomea kirjoittelijat tulevat, mutta samoin kuin Lapissa myös muualla Suomessa on ns. kasvukeskuksia, jotka vetävät väkeä ja voivat taloudellisesti hyvin. Lapissa lähinnä Tornionjokilaaksi, Rovaniemi ja pieni Kittilä voivat hyvin. Kainuussa taas...
Ylös