Hakutulokset

  1. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Siinä mielessä eri mieltä, että nyt Kerho oli ensimmäisen erän niin jaloissa, että olisi voinut olla häviöllä vaikka 6-0 sen jälkeen. Noin paskaa erää ei ole Kerholta nähty hetkeen edes vierasmatseissa. Mä en keksi siihen mitään muuta selitystä, kuin jonkun asennevamman. Sen ei tosin luulisi...
  2. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    10 viimeisen matsin aikana ainoastaan SaiPa on tehnyt vähemmän maaleja, kuin Kerho. 15 viimeisen matsin aikana takana ovat SaiPan lisäksi myös KooKoo ja Jukurit. 20 viimeisen matsin tilastossa Kerho on tehdyissä maaleissa puolessa välissä. Philippe Cornet loukkaantui 13 matsia sitten. No...
  3. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    JYP puolustaa todella vahvasti, on totuttuun tapaan vahva kamppailemaan ja vaikuttaa olevan pikkuhiljaa siirtymässä jo playoff-moodiin. JYP oli röyhkeämpi, vahvempi ja valmiimpi. Ongelma tänään oli se, että tuo JYPin vittumaisuus näköjään pääsi yllättämään ja johti virheisiin. Yksi maali...
  4. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Siellä kaikki likolat (kuka vittu?) ja turkulaiset painaa maalille järjettömällä rytinällä mistään tai kestään välittämättä. Kerho puolestaan chippailee sillai kivasti ja tyylikkäästi. Molemmat siis tyylillään, mutta JYP näyttää lisäksi olevan jo playoff-moodissa. Esim. parjattu Palve ei ole...
  5. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Tappiolla myös HPK-Sport -sarja olisi hieman todennäköisempi. Siellä Ässät tulee 6 pisteen päähän ottelun vähemmän pelanneena näillä tuloksilla.
  6. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Tehtiin se ihan itse. Vituttaa koko matsi.
  7. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Itse itseäni lainaten. Ryhtiliike toisen erän toisella puolikkaalla tapahtui: nähtiin pari maalia ja useita hienoja suorituksia. Näillä vaikeilla hetkillä jokainen yksittäinen onnistuminen on todella tärkeä.
  8. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Sanottava se on, että tällä hetkellä varjojen mailla vaeltelevat Somervuoren lisäksi myös Lahti ja pitkälti myös Kapanen. Toivottavasti nyt nähtäisiin ryhtiliike jo tämän pelin aikana ja toivottavasti tosiaan kokenut osasto ottaisi tuon joukkueen reppuselkään.
  9. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Ei mahda mitään, mutta tällä hetkellä tuo pelaaminen on löysää paskaa. Ei tarvitse montaakaan kierrosta näin jatkua, niin tässä taistellaan kohta sääleihin joutumista vastaan. Nyt tosin onneksi tukkaan ovat ottamassa myös JYP, Ässät ja HIFK.
  10. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Onhan tuossa hieman ironiaakin mukana, että Vesalainen vetää jo kohta kymmenettä matsia kiikareilla pirteistä otteista huolimatta ja mestislaina Paukku heittää maalin ensimmäisellä kosketuksella ja seuraavassa erässä heti toisen :) Lisäksi oli muutenkin hyvä ja pari ihan maukasta taklaustakin...
  11. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Joo, Porseland kerran. Pari logo-osumaa taisi myös tulla. Loput osui ensimmäisen vastustajan blokkiin. Noh, kolme pistettä ja Larmin nollapeli kelpaavat mainiosti.
  12. B

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Ensimmäisessä erässä oltiin kusessa Sportin aktiivisen karvauksen kanssa, mikä kuulostaa tutulta pariin viime otteluun peilaten. Toisessa erässä Kerho sai jotakin hieman näennäisen oloista painostusta aikaiseksi, mutta ainakin omiin silmiini näytti lähinnä siltä, että pian Sport tekee jostakin...
Ylös