Hakutulokset

  1. B

    Suomen maajoukkueen kannattajakulttuuri

    Futiksen puolella esimerkiksi Hollannilla maajoukkueen kannattajat ovat kyllä ihan vastaavia "hassuhattuja", kun Suomessa kiekossa ja samaa voi sanoa aika monen muunkin jalkapallomaajoukkueen kannattajista etenkin arvokisoissa. Lähinnä taitaa olla niin, että itäisen Keski-Euroopan ja...
  2. B

    Suomen maajoukkueen kannattajakulttuuri

    On, mutta minun puolestani tapahtukoon se seurajoukkuepuolella, kuten trendi on. MM-kisoihin nyt joka tapauksessa matkustaa erittäin paljon niitä, jotka hädintuskin tietävät kuka voitti kuluneen kauden Suomen mestaruuden. Perinne on se, että pukeudutaan hassunhauskasti, juodaan bissee...
  3. B

    Suomen maajoukkueen kannattajakulttuuri

    Olen ollut kerran jalkapallon arvokisoissa paikan päällä (Euro 2008 Itävalta). Aivan samalla tavalla siellä tunnelma oli karnevaalimainen, kuin jääkiekon MM-kisoissa. Kisoihin lähtee kaikennäköistä jengiä matkustamaan, bilettämään ja vähän kannattamaan omaa maajoukkuetta - mukana on erittäin...
Ylös