Hakutulokset

  1. B

    Henrik Borgström IFK:ssa

    Ei lainkaan huono vertaus. Nikihän on pääasiassa pelannut ihan hyvin ja oikein puolustussuuntaan ja selkeästi Nikin ja Sallisen puolustuspelaamisen erityisosaamista on hyödynnetty. Leskinen toki täysin väärä ukko tähän ketjuun, jos rooli on jarruttaa vastustajan parhaat pelaajat. Leskinen...
  2. B

    Henrik Borgström IFK:ssa

    Mua häiritsee Nikissä eniten se, että häneltä puuttuu sellainen tappajan katse. Se, että onnistumisia ei ole tullut, voi johtua itseluottamuksen puutteesta tai koronasta. Mutta se, että häneltä puuttuu tappajan katse, kertoo jostain ihan muusta. Katseessa ja olemuksessa ei ole mitään, mikä...
  3. B

    Henrik Borgström IFK:ssa

    Ovatko mun silmäni nähneet oikein, että nyt Lundellin poissaollessa ykkösessä Niki on ottanut aloitukset, mutta muuten Sallinen on pelannut rooliltaan enemmän sentteriä? Jos muutkin ovat nähneet saman, voisiko olla, että Nikiä kaavaillaan loppukaudeksi enemmän laitaan kuin keskelle? Tai sitten...
  4. B

    Henrik Borgström IFK:ssa

    Niki on erikoinen kaveri. Välillä näyttää siltä, että on aivan pihalla ja syötöt karkailee minne sattuu, mutta kun seuraa vain Nikin tekemistä kentällä ja erityisesti kiekottomana, siellä ei montaa virhettä ole viime aikoina tullut. Siis sen jälkeen, kun on päässyt joukkueen ja Liigan...
  5. B

    Henrik Borgström IFK:ssa

    Joskus sinne poppareille joutuu myös siksi, ettei pelaajan pää räjähdä. Pelaajan omat odotukset itseään kohtaan voivat olla niin korkeat, että on pakko viheltää peli poikki pelaajan omaksi parhaaksi. Siinä ei silloin ole mitään henkilökohtaista tai hauiksen näyttöä pelaajan suuntaan...
  6. B

    Henrik Borgström IFK:ssa

    Ei kovin kummoinen ollut Nikin liigadebyytti, mutta tietysti pitkä pelaamattomuus ja loukkaantuminen taustalla, joten ei tuo sinänsä yllätys ollut. Pelimies kuitenkin kyseessä, siitä ei kahta sanaa, mutta tällä hetkellä liike on vielä niin heikkoa, ettei pysty pelaamaan omilla vahvuuksillaan...
Ylös