Hakutulokset

  1. B

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    No, niin onkin, mutta saat anteeksi. Ymmärtääkseni puhe oli näistä hieman vanhemmista pelaajista, jotka eivät enää ole täysin riippuvaisia vanhempien kuskaamisesta ja joilta voi odottaa jonkinlaista itsenäisyyttä ja vastuuta itsestään. Kunnon hokihessu ei toki ilman kyytiä mihinkään mene, mutta...
  2. B

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Eihän siellä junnuissa ole ikinä tapahtunut mitään ilman Nybondaksen siunausta. Ymmärrän, että Kärpät naaraa pelaajia suuremmalta alueelta, mutta en mitenkään voi käsittää, että se olisi joku tekosyy laiskana olemiselle. Miksi HIFK ei voisi tehdä samaa kuin mitä Kärpät tekee? Miksi HIFK ei ole...
  3. B

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Nybondas istuu kahdella pallilla. Kumpikin pesti on varsin vastuullinen. Käsittääkseni vuorokaudessa on tunteja kaikille yhtä monta tai ainakin kummankin joukon sidosryhmät ovat liikkeellä suurin piirtein samaan aikaan. Jompikumpi kärsii, kun yksi ihminen ei vain voi olla kahdessa paikassa...
  4. B

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Keskustelin kerran yhden ex-HIFK-juniorin kanssa, joka sittemmin vaihtoi naapuriin. Hän sanoi ihan suoraan, että kun naapurista sai huomattavasti paremman sopimuksen, hän vaihtoi Jokereihin. Tietääkseni kyseinen kaveri, n. 20+ v., ei ole vielä edustusjoukkueen pelipaitaa päässyt pukemaan...
Ylös