Hakutulokset

  1. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Yes, MJ64; tänään huutoa alusta alkaen. Huudetaan porkkanapöksyille huonot pöksyihin jo lämmittelyssä. Näytetään, ettei tarvita läpsyttimiä, vuvuzeloja, esihuutajia/kuuluttajia eikä oranssin värisiä pottia päähän. Kädet ja kurkku. Siinä ne ovat.
  2. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Arvon Dev; lisäksi Willian Shakespearen kuolemasta on kulunut 400 vuotta ja hänhän pohti tunnetusti "ollako vai eikö olla", mikä joko-joko -pallon ikiaikaisessa keskuksessa Tampereella on sisäistetty IFK:ta paremmin. Kun ei onnistuttu ryöstöretkissä vieraissa, on pakko pärjätä kotosalla, muutoin...
  3. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Arvon timotl; itse asiassa vielä kaksi (voittoa). Olen täysin samaa mieltä siitä, että päärynäpallo Saravoa, Pikku-Puttea ja muita Tapparan pakkeja pitää ajaa aina ja armottomasti. Se kypsyttää ja vie viimeisenkin keskittymisen, kun pitää koko ajan katsella ympärilleen pelokkaasti. Lisäksi...
  4. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Arvon timotl; kaksi ensimmäistä ottelua Pelicanseja vastaan olivat varsin hyviä IFK:lta. Tapparaa vastaan ei ole vielä voitettu kertaakaan vieraissa, joten parannettavaa on jäljellä. JYP ei ollut koskaan hävinnyt IFK:lle pudotuspeleissä ennen kautta 2015-2016 eikä Tapparaa ole vielä koskaan...
  5. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Arvon timotl; höpö höpö. Tämä sarja alkaa muistuttaa Pelicans -ja JYP -sarjoja. Vastassa on tälläkin kertaa joukkue, joka yrittää parhaansa, erityisesti kotiyleisönsä edessä. Tapparalla on ehkä ote erotuomareista, koska kahvauksia, poikittaisia ja kuristusotteita ei noteerata lainkaan. IFK:lla...
  6. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Arvon Stigu: mahdollisuudet nakkipannun hankkimisessa ovat valtameedioiden mukaan fifty-sixty. Suosittelen kuitenkin, että edes leikkimielellä emme ala käyttää suippoleukojen joko-joko -palloon ilmeisesti liittyvää poikailua. Ilmaisu liittynee tunnuslauluunsa "Meitä oli poikia raitilla viis, oli...
  7. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Nakeissa ei ole olennaista maku vaan niiden valmistustapa eli nakkipannun polttaminen. Hakametsän makkarabaareissa suosittelen Ojasta (lihapiirakka kahdella makkaralla) tai Puttea (kaikki tarjolla olevat makkarat ja/tai nakit sekä lopuksi keittoliemen ryystäminen röyhtäyksen kera).
  8. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Arvon WPK; nelosketju täytti tehtävänsä erinomaisesti, samoin Elkins-Ikonen -parivaljakko. Luttisen jalkojen puute painoi 5/5 -pelissä, mutta ylivoimapelin mäskimiehenä hän oli paikallaan. Valmennukselle erityismaininta "Peksi" Tuomiston peluuttamisesta kakkosylivoimassa "Taikurin" tontilla...
  9. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Arvon Katajanokan spanieli; suosittelen kunnon hamppuköyttä ja espanjalaista tykkirasvaa. Totuushan on myös se, että suurin osa (miesten) itsemurhista tehdään kun kevätaurinko alkaa kunnolla loistaa toukokuussa ja huomaa oman sielunsa pimeydestä sen, että muut hymyilevät ja nauravat. On se niin...
  10. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Eilinen peli osoitti sen, että IFK on kyennyt kasvamaan joukkueena aikaisempien vuosien takki auki jäälle luistelleesta valmiista mestarista todelliseksi duunarijoukkueeksi. Tällä kertaa Husso #34 antoi joukkueelleen tilaisuuden voittoon torjunnoillaan, JYP-veskarit (ilmeisesti noin 50 prosentin...
  11. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Arvon JHag; siteerattu on juuri niin kuin itse ajattelen. Lankinen voi kenties olla hyvä kakkosveska jossain Saimaalla tai Hämeenlinnassa, mutta taso ei vain riitä IFK:ssa. Playoffsissa tämän hetkinen GAA 3,50 ei vaan riitä ottaen huomioon, että Längell vol2 on antanut keskimäärin ensimmäisessä...
  12. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Arvon Warrington, mäskimiehen puuttuminen maalin edustalta on ollut suuri ongelma koko kauden ajan. Olisin valmis siirtämään yv-peliin joko Järvisen tai Aulien nokkaeläinten maalille vain aiheuttamaan hämminkiä. On aivan sama, kykenevätkö he itse sutimaan maaleja sisään metrin etäisyydeltä, jos...
  13. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Arvon Seesam. Olen aivan samaa mieltä siitä, että Husson pitää pelata ehjänä ollesaan kaikki matsit. Lankisen längissä on aina tilaa 2-3 maalille vastustajasta riippumatta, eikä sille ole varaa näissä(kään) peleissä. IFK ei valitettavasti aina ole oppinut yhtään mitään, mistä paras esimerkki oli...
  14. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Arvon Iso Paha, olin samaa mieltä jo Lukko-matsin kokoonpanosta. Norppia torppaamaan/nylkemään voidaan ilomielin lähettää kaikki 4-6 ketjujen miehet sekä "Lalli" Taipalus.
  15. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Arvon Maikkeli. Kiitokset ihanasta jinxausyrityksestä. Ei pidä nuolaista ennen kuin pulska donna laulaa. Kertaakaan ei ole sadomasokistiliigan aikana runkosarjaa voitettu eikä sillä ole oikeastaan koskaan ollut mitään väliä, koska kaikki joukkueet pitää kyetä voittamaan niin kotona kuin...
  16. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Arvon Punainen Vaara. Viestiisi on kiteytetty se, mikä nyky-IFK:ssa on pahiten päin peppua. Aina pelataan vähintään yhtä huonosti kuin vastajoukkue.
  17. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Arvon Justice, herää jo! Mitenkään jaloissa? Tänään ottelu oli Ässiä vastaan. Joukkuetta, jota pitäisi kurittaa joka säällä, vaikka puolet jengistä olisi vatsataudilla ja loput vain hajalla. On täysin anteeksiantamatonta pelata joka matsissa vähintään yhtä huonosti kuin säälipleijariin tai...
  18. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Jotain järkeä juttuihin! Mika Partanen teki 4-3 -maalin rangaistuslaukauksella. IFK teki yhteensä 3 maalia, joten kaikki viestissäsi esitetyt luvut ovat näin ollen päin suippoleukaa.
  19. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Toistaiseksi on vielä hieman liian aikaista tehdä Töppö-Tompalle ostoslistaa, koska Hintz ja Nykopp sekä Taimi puuttuivat kokoonpanosta. IFK-peli pyöri sentteriosastoltaan vajaalla kahdella sylinterillä, koska Robert Leino ja Fjalar Åsten sopivat parhaiten laitureiksi. Olen kuitenkin huolissani...
  20. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Arvon Stigu. Ottelu oli kehno, mutta ei vielä kuppi kaatunut ympäri eikä DD-kupeista ole apua tähän ankeuteen.
Ylös