Hakutulokset

  1. A

    Scott Langkow

    Riksman-Kilpeläinen olisi toimiva kaksikko ensi kaudeksi. Tosin sehän edellyttää Riksmanin kiinnitystä seuraaviksi kausiksi. Ilmeisesti Juuso silti on ilmaissut mielenkiintonsa jatkaakin, mutta huippukauden jälkeen ottajia piisaisi toki. Kilpeläinen kasvaa korkoa Mestiksessä nyt, ensi kaudella...
  2. A

    Scott Langkow

    Kuten jo otteluketjuun pistin kieli poskessa, niin joudutaanko menemään aina 70-luvulle saakka, että saadaan Ässävahdille neljä nollapeliä yhden kauden aikana? Hienolta mieheltä tämä Riksman vaikuttaa kaikin puolin. Loistavaa työtä tehnyt, ja halvemalla kuin hieman epävarmempi Langkow. Mikä...
  3. A

    Scott Langkow

    Re: OK No et sää nyt ihan yksin ole, sillä minäkin mieluummin katselen jääkiekkoa, jossa tehdään reilusti maaleja, kuin sitä, että pelataan jalkapallolukemin mahdollisimman kauan 0-0:aa. Olihan se kivaa aikaa, kun Ässät teki liigassa 90-luvun puolivälissä kolmanneksi eniten maaleja ja...
  4. A

    Scott Langkow

    Ei vittu... mää en halua sanoa tätä, mutta menin aivan totaalisesti tuohon Jokerifanit.netin höynäytykseen. En usko tänään enää mitään! heh..
  5. A

    Scott Langkow

    Scott ja muuta vahtihöpinää.. Jep, ja kolikon kääntöpuoli on juurikin se, että jos Scott lähtee Porista, niin mahdollinen Daymondin saaminen mahdollisen NHL-lakon tullessa olisi mahdoton yhtälö. SM-liigassa toki Iso-Dee voitaisiin nähdä, mutta ei Ässien paidassa. Mikäs sen hienompaa...
  6. A

    Scott Langkow

    Mitä jos... Jos tulee lakko, TPS saanee todellakin kovanluokan vahvistuksia maalilleen. Enkä näkisi yhtään mitään estettä samaiselle ajatukselle, että Lassila voisi täten pelata Porissa ensi kaudellakin. Nyt voidaan jossitella lisää niin, että jos Langkow lähtee pois kesän aikana Porista...
  7. A

    Scott Langkow

    Re: Pena Trophy Update Kiviäkin kiinnostaa penatrophyt ja vastaavat järjestöt. En ole kertaakaan hymähtänyt koko idealle edes, joten onnea vain heille, jotka saavat omat kiksinä siitä. Älkää siis sotkeko Ässiä tähän, kiitos.
  8. A

    Scott Langkow

    He tekevät sen itse.. Ihme palloittelua Lassilan kanssa. Ilmeisesti Karjalainen kämmi pahemman kerran Raumalla, kun Lassila tekee comebackin Töpseli-paidassa. Lassila meni nyt TPS:ään hätäavuksi. Onhan se mukavaa, kun Ässävahvistukset kelpaavat muualle.
  9. A

    Scott Langkow

    Hmm. Tietääkseni kevät 2003 oli ja meni. Suomen mestariksi tuli Tappara ja myöhemmin kesällä Stanley Cupin klaarasi New Jersey. Enää pitäisi kertoa Jaymondille, ettei Ässät pelaa NHL:ssä ja sen, että ottaa tässä vaiheessa vuotta uuden kalenterin käyttöönsä. Tosin turhaan, koska pian alkaa...
  10. A

    Scott Langkow

    Palasi jo, jos et sattunut huomaamaan. Kaksi kotipeliä, tappiotuloksin, joita ei jaksa enää edes muistella.
  11. A

    Scott Langkow

    Jatketaan Langkow'sta. Vai onko oikea muoto muuten Lagkowista? Haloo haloo, loistava maalivahti on jo puolet puolustuksesta. Ässäpakit pelasivat viime vuonna erittäin hyvin ja jotkut jopa yläkanttiin. Siinä mielessä hyvä juttu monen vaisun vuoden jälkeen. Pakkien apu oli Langkowille hyvä...
  12. A

    Scott Langkow

    Niin, nyt viittaan pohjoisamerikkalaisvahtiimme, jonka nimi tuntuu paikoin olevan turhan vaikea kirjoittaa joillekin. Olen nyt parin päivän aikana kiinnittänyt huomiota siihen, kun miehen nimi on mitä erilaisimmissa muodoissa. En tykkää harrastaa pilkunviilausta, mutta pakko puuttua tällä kertaa...
Ylös