Hakutulokset

  1. A

    Kannattajatoiminta kaudella 2016–2017

    Hyvin välittyy meininki Ruudun välityksellä! Jatketaan sillä linjalla,
  2. A

    Kannattajatoiminta kaudella 2016–2017

    Television välityksellä ei kyllä päässyt tunnelma juuri oikeuksiinsa. Halliäänet oli nimittäin aivan minimissään ja jäi selostuksen alle. Mutta kyllähän tuo väkisinkin läpi kuului. Hienoa toimintaa!
  3. A

    Kannattajatoiminta kaudella 2016–2017

    Aivan huikea määrä lähdössä. Tämä pitäisi todistaa paikan päällä mutta jäänee tällä kertaa Ruudun varaan tämä peli.
  4. A

    Kannattajatoiminta kaudella 2016–2017

    Missä on valitettu? Hämeen Sanomien paperiversiossa taas vai? Valaiskaa etäkannattajaa.
  5. A

    Kannattajatoiminta kaudella 2016–2017

    En itsekään ole kuin yhdessä pelissä tällä kaudella käynyt ennen tätä päivää eli taitaa olla lähinnä minulle uutta, mutta ainakin tämä aito oranssi vetää hyvin jengin mukaan ja jo nuorena -huudatushoilotus toimii myös. Nämä ainakin tullut uutena viime kauteen verrattuna.
  6. A

    Kannattajatoiminta kaudella 2016–2017

    Vaikka peli onkin vähän mitä on, täytyy sanoa että hyvää pöhinää oli tänään kannattajakatsomossa. Selvästi on vaikuttanut tuo kotipäätyyn siirto! Lisäähän tuohon katsomoon toki mahtuu eli enemmän jengiä vaan mukaan. Uudet chantit toimii muuten loistavasti! Hieno tunnelma koko ottelun läpi!
Ylös