Hakutulokset

  1. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Niin no. Ovat kuitenkin ottaneet naisissa seitsemän voittoa putkeen ja miehissä neljä. Toki ihan eri kokoluokan yleisurheilumaita nykyään. Silti ruotsalaisessa positiivisessa yhteistyön kulttuurissa ihailtavaa. Heille lasi on puoliksi täynnä, meille tyhjä.
  2. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Kyllähän tuossa sinikeltaisessa menossa on jotain ihailtavaa. Positiivista ryhmähenkeä.
  3. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Ruotsalaiset pelasivat Joelin ulos kuin Keskusta sukunimikaiman.
  4. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Yllättävän tyhjät lehterit Tukholmassa. Joo Ruotsi on ennen kaikkea futismaa (ja lätkä vanavedessä), mutta yleisurheiluperinteitä on myös valtavasti ja yli kahden miljoonan asukkaan kaupunkiseudun yleisurheilufanien olettaisi täyttävän stadionin. Nyt meno on kuin Motonet GP:ssä.
  5. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Miksei Sagnia ole mukana naisten pituudessa?
  6. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Eiks noi järjestäjät voisi loopata vaikka Cha cha chata Lauri Ylösen sijaan?
  7. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Yhtä lailla iso kiitos koko liveseurannan köörille. Kesäloman viimeiset yhdeksän päivää käytetty parhaalla mahdollisella tavalla.
  8. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Kälgärin olumpia hopeemitalli.
  9. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Varmaan huomisessa Bildissä jonkun paikallisen Bryggaren tulikivenkatkuinen avautuminen jalkapallon ylivallasta.
  10. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Suomi sentään juostiin maailmankartalle omin avuin. Syytähän olisi mielestäni ohjata resursseja urheilun kehittämiseen merkittävästi nykyistä enemmänkin. Olemme edelleen todella tuntematon maa.
  11. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Pitkään joo. Kaiketi tällä rakentavat maabrändiä.
  12. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Eye of the Tiger.
  13. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Näin oletettavasti. Itse olen aina nähnyt asian "lävitse", mutta ilmeisesti keskivertokatsojalle ok.
  14. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Kaiketihan Bahrain johonkin näillä juoksijoiden ostamisella pyrkii. Onko asia todella sitten niin, että yleisurheilua seuraavat ajattelevat "oho siinäpä hieno maa"?
  15. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Surullista nähdä näitä Bahrainia edustavia ostourheilijoita.
  16. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Toivottavasti ostourheilija ei ota mitalia.
  17. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Kepakkokin mainittu.
  18. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Hyvä Moraa.
  19. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Plääh.
  20. A

    Yleisurheilu – liveseuranta

    Eikös kyseinen lakana ollut 2012 koti-EM-kisoissa?
Ylös