5 pelattua ottelua 7 päivässä. 6 päästettyä maalia. Torjuntaprosentti 94,92%. Toki voittoprosentti on kuitenkin pienempi kuin Halosella koko kauden osalta.
Ei mitään uutta jatkiksen IFK-osiossa. Kenttäpelaajat ovat neljässä viimeisimmässä hävityssä pelissä saaneet aikaiseksi yhteensä kolme maalia ja osa jengistä onanoi maalivahdin voittoprosentti silmissään. Tänään 0 maalia -> Garteig ei riitä. Asia kunnossa.
Aiheellista ja asiallista pohdintaa.
Itse en tunnusta lukeutuvani yhdenkään pelaajan PRO-osastoon, en myöskään Garteigin. Sen sijaan olen hyvin vahvasti tätä vallitsevaa koulukiusaajamentaliteettia vastaan, jota täälläkin oletettavasti aikuiset ihmiset harrastavat. Esim. voitetaan peli 4-2 ja...
Tiettyjen pelaajien kohdalla järjestys on se, että ensin päätetään syyllinen ja vasta sen jälkeen keksitään itse syyt. Ja nimenomaan keksitään. Ulkoistetaan muiden pelaajien vastuu yhdelle ja sitten määitään ihan lampaina, kuinka se yksi pelaaja taas pilasi kaiken.
Vähän huumorillakin odottelin matsin päätyttyä, että saakohan joku ihan vakavissaan spinnattua 0-1 tappion Garteigin piikkiin. Tämä osio ei kuitenkaan petä ikinä eikä näin ollen tarvinnut pettyä. Kyllä veskan olisi vähintään yksi pitänyt tehdä, kun 18 kenttäpelaajaa ei siinä onnistu...