Hakutulokset

  1. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Näytti siltä kuin olisi ollut kärppäpelaajan maila siellä luistimen terän ”välissä” kiinni. Aika kehnoa tuuria on, jos tuosta saa koiven väännettyä kovinkin pahasti.
  2. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Runkosarjassa 18:57 ja playoffeissa 19:00 keskimäärin. Eräkohtaista ei löydy, mutta en tiedä löytyykö jostain liiton tilastopalvelusta.
  3. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Kyllähän se jatkoerässä kävi kentällä jossain vaiheessa. Mietin nähdessäni, että aika näkymätön ollut. Mutta jos ei paljon pelannut niin sehän selittää. Peliaika kuitenkin 17:31. Samaa luokkaan kuin Thorellilla ja Sopasella.
  4. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Olkavarsi siihen lärviin tärähtää. Liiga toki on linjannut, että osuma päähän riittää riippumatta siitä, mihin osuu ensin. Saa nähdä pitääkö linja. Itse pitäisin puhtaana. Hienoa oli, että Lennu poistui saman tien tarkastukseen ja palasi vasta sen jälkeen. Liian usein jäädään vain penkin päähän...
  5. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Eipä sillä ole meidän kannalta mitään merkitystä, minkälaista sanktiota Hytöselle tästä tulee. Yhtä lailla ei olisi viime kaudella auttanut, vaikka Sailio olisi saanut Ikosen päähän taklaamisesta isonkin pelikiellon jälkeenpäin. Toki tuosta olisi voinut pelissä sen femman antaa, Pääasia on...
  6. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    7.3. ilmoitetaan 2-3 viikkoa ja kolme päivää myöhemmin mies on terve kuin pukki. ”Tarkkaa paluun aikaa on mahdotonta ennustaa” on tätä silmällä pitäen ihan kohtalainen understatement. Mieleen tulee pari skenaariota: - Finley ei edelleenkään ole kunnossa ja pukee tänään viimeistä kertaa...
  7. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    10.3. Finley kentällä. Nopeasti tuo 2-3 viikkoa meni kolmen päivän aikana. Finleyn paluu on positiivinen yllätys, mutta iso kysymysmerkki on tämän tiedottamisen idea. Miksi näitä edes ilmoitellaan missään, jos ei anneta edes suuntaa antavia arvioita? Mieluummin ei arvioita kuin tällaisia...
  8. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Ei varmaan pitäisi enää edes välittää, mutta kuukausi sitten Finleyn saikun pituus oli UJ:n suusta kuultuna 4 viikkoa. Viidessä viikossa se on muuttunut 2-3 viikkoon. Ei huono.
  9. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Operoitiin uudelleen syksyllä vai edellisen pelaamansa pelin jälkeen? Jos jälkimmäinen, niin ihmettelen suuresti näitä toipumisennusteita.
  10. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    2 viikkoa sitten arvaus oli 4-6 viikkoa. Maaliskuun alussa varmaan päästään siihen perinteiseen 2-4 viikon lottoon. Joku jossain muualla huhuili, että Finley olisi pelaamassa vielä keväällä, mutta laji tai tarkempi ajankohta (esim. taskubilis toukokuun viimeisenä mahtuu raameihin) ei käynyt...
  11. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Vastahan Tobbari perjantaina kertoili, että vähintään 4 viikkoa on Finley vielä telakalla. Ja sitten kun miettii, miten vahvasti kaksi aiempaa paluuta saikulta on mennyt tällä kaudella, niin en ehkä riskeeraisi. Mikäli Varakas jatkaa samoja otteita kuin parissa edellisessä pelissä, niin...
  12. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Eronen tosiaan kuulemma ensi viikolla mukana, O’Connorin suhteen Salmelainen oli huomattavasti varovaisempi. Finleyn osalta puhui neljästä viikosta. Muihin ei ottanut kantaa.
  13. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Eronen kuulemma ens viikolla askissa. Lähde: Tobias Salmelainen.
  14. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Onneks oli pakki, koska niitä kyllä riittää.
  15. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Ei kai seura nyt faneilleen viitsi ilmoittaa, jos ja kun joidenkin kausi on ohi. Tai siis ei faneista nyt niinkään, ehkä tässä haetaan sitä yllätysmomenttia finaaleihin, kun vastustaja luulee meidän pelaavan ykkösrosterilla, mutta sitten yllätetäänkin kaikki ja vedetään ilman puolustajia. Varma...
  16. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Jos tämä pitää paikkansa, niin joukkueen puoskari saa mun puolestani pakata laukkunsa ja suksia jonnekin, mihin aurinko ei paista. Selittäisi aika paljon tätä jatkuvaa loukkaantumissumaa ja -kierrettä. - Tiedetään että jätkä on klesana - Yritetään uskotella kaikille, että kyllä se vielä pelaa...
  17. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Silti se kentällä rampana liikkuminen on parempi vaihtoehto kuin se, että lähtee rampana klenkkaamaan hitaasti vaihtoon ja jättää puolustusalueen alivoimaiseksi. Nähtiinhän se mm. tänään, kun pelasti rampana yhden maalipaikan. Olisi jäänyt tapahtumatta, jos olisi lähtenyt klenkkaamaan vaihtoon.
  18. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Nykopp sai kiekon koipeensa, aika kipeään kohtaan osui. Tuskin tulee pidempää huilia, oletettavasti.
  19. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    No niin, Finley merkitty Liigan sivuilla loukkaantuneeksi. Olisiko 2-3 viikkoa pois vai onko parempia veikkauksia? Tässä vielä tuorein taulukko osoitteesta Etusivu - HIFK Teemu Eronen (2-3 viikkoa) Miro Heiskanen (0-1 viikkoa) Henri Tamminen (5-7 viikkoa) Joonas Rask (1 viikko) Patrik Carlsson...
  20. 4

    Sairastupa kaudella 2017–2018

    Mitä tuohon nyt sanoisi... seassa saattaa olla yksi flunssatapaus, mutta sitten löytyy myös esim. Rask ja Nykopp, jotka eivät ehjää kautta näe. Raajojen tukilihaksiston treenaaminen ja huoltaminen olisi helvetin tärkeää hoitaa kunnolla, samoin vammojen parantelu rauhassa. Mikäli jutut Finleyn...
Ylös