Hakutulokset

  1. 4

    Markus Kankaanperä HIFK:hon

    Mä olen mielestäni hyvä ainakin arvioimaan sitä, miltä se johtajuus näyttää kentällä peli-ilmeen ja tuloksen näkökulmasta. En toki näe, mitä kaikkea saavat aikaiseksi pukukopissa ja vapaa-ajalla, mutta oli se mitä hyvänsä niin tulokseen se ei tunnu vaikuttavan.
  2. 4

    Markus Kankaanperä HIFK:hon

    Kuka muistaa kevään 1983? Oli muuten Lehtonen aika tärkeä palanen nimenomaan pleijareita ajatellen. Kyllä se vanha sieltä vertyy puolessa vuodessa ihan arvokkaaksikin pelaajaksi. Tietoa, ei uskoa. Hankitaan Pepe Kangen tilalle.
  3. 4

    Markus Kankaanperä HIFK:hon

    Jos nyt luet alkuun vaikka ajatuksen kanssa, mitä kirjoitin noista omista kasvateista ja junioritoiminnasta ylipäätään. Mutta jos et jaksa, niin kirjoitan sen tähän uudestaan: Ymmärrän, että runko halutaan rakentaa omista pelaajista ja että näistä omista pelaajista halutaan myös kasvattaa hyviä...
  4. 4

    Markus Kankaanperä HIFK:hon

    Eiköhän tuossa ole taustalla sekin ajatus, että sitä vahvistusta pakistoon on huudettu kesästä asti. Jo hyvissä ajoin on näkynyt, että sinne tarvitaan osaava tekijä, eikä tilanne millään muotoa helpottanut Finleyn ja Erosen loukkaantumisten myötä. Tuosta näkökulmasta ymmärrän oikein hyvin, miksi...
  5. 4

    Markus Kankaanperä HIFK:hon

    :D Tuntuuko skenaario kovinkin todennäköiseltä? Tänään taisi O’Connor saada vähän kipua, kun jäi peli kesken. En luottaisi nopeaan paluuseen. Pakistoon on siis suoranainen tunku juuri nyt.
  6. 4

    Markus Kankaanperä HIFK:hon

    Kyllä mun IFK:ssa aina Jack Johnsonille olisi tilaa.
  7. 4

    Markus Kankaanperä HIFK:hon

    Voiko tuo boldaamani kohta tarkoittaa esim. sitä, että ei varsinaisesti pelaa lainkaan, mutta vahtii, etteivät joukkuekaverit livahda baariin keskellä peliviikkoa? Tarjoaa sitten pientä hivutusta, jos tällaista on havaitsevinaan. Siihen rooliin voisikin sopia. Toki pelkona on, ettei ehdi...
  8. 4

    Markus Kankaanperä HIFK:hon

    Olisi ja olisi. Noista etenkin Mozik tuskin on ns. ”tavallisten seurojen” ulottuvilla, sen verran hyvän kauden on painanut. Tai mistä noista tšekeistä tietää... ehkä loppukausi suomalaisessa keskikastin joukkueessa kuulostaa paremmalta kuin rahakas sopimus neuvostoliigassa.
Ylös