Hakutulokset

  1. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Ja nyt Janne Onnela kirjoittaa Kalevassakin Mikkelin ihmeestä. @McTorso'lle sulka hattuun ja syvä kumarrus otsikon keksimisestä, Onnelalle taas... no eipä sittenkään mitään.
  2. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Tässä eilisen päivän ensimmäinen viestisi, johon tartuin kiinni. Vastaukseni oli mielestäni ihan asiallinen, ei sisältänyt toisen kirjoittajan älykkyyden aliarvioimista, vaan perustui tilastoihin ja aiempiin kohtaamisiin. Missähän kohtaa tuo "punainen lankasi" sisältää? Kerrot selvällä suomen...
  3. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Tulos on tärkeä ja mielestäni myös vastustajien pelaamisen taso suhteessa omaan. Esimerkiksi HPK:lla ja TPS:lla on mennyt viime aikoina paremmin tuloksellisesti kuin Kärpillä ja silti @McTorso'n mielestä Kärpät tulee pärjäämään peruspelillään näitä kärkijoukkueita vastaan. Minä olen eri mieltä...
  4. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Yleisön pyynnöstä vielä yksi: Jos tässä jollakin on langat hukassa, niin valitettavasti se olet sinä. Et voi olettaa, että muu maailma ymmärtää ajatuksesi, jos kirjoitat ensin toista ja sitten toista. Kyllä minä tuon sinun viimeisen "ajatuksesi" jollain tasolla ostan (eli Kärpät on yksi Liigan...
  5. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Tässä se erimielisyys tulee. Olit ensiksi sitä mieltä, että Kärpät on JYPin jälkeen Liigan toiseksi kovin joukkue tällä hetkellä. Tilastot osoittivat toista ja mielipiteesi olikin myöhemmin, että Kärpät on yksi kovakuntoisimmista joukkueista JYPin jälkeen. Siinä on vissi ero, vaikka ajattelisi...
  6. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Tappara on juurikin tuossa tilanteessa, että voi lepuuttaa kärkipelaajia halutessaan. Samalla sivulla ollaan. Ja mitä tulee häntäpään joukkueisiin, niin siellä pelaajat pelaavat ensi kauden työpaikastaan. Varsinkin nuoret, joten kyllä sielläkin mielestäni vielä panosta riittää ainakin...
  7. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Ja vastasin tähän: Kuten sanottua, osaan lukea ja ymmärränkin asiat useimmiten. Ajatuksenlukutaitoa tarvitaan silloin, kun jonkun kirjoittajan mielipide muuttuu toisenlaiseksi keskustelun edetessä.
  8. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Luulin, että sain kiinni ja että vastasinkin vielä useamman kerran. Joka kerta, kun sinun punaisesta langasta yritin napata kiinni, niin vedit sitä johonkin ihan toiseen suuntaan. Ensin väitit ilman perusteita, että Kärpät on JYPin jälkeen Liigan kovin joukkue. Tilastoja kun tutkittiin, niin...
  9. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Tällä hetkellä ei mielestäni ole kuin yksi joukkue, jolla ei oikeastaan pitkään aikaan ole ollut merkityksellisiä otteluita pelattavanaan ja se on kauden ykkössuosikki Tappara. Jotain juttuja olen kuullut HTT:n puolella, että Tampereella olisi vedetty punttia jo jonkin aikaa ja loppurunkosarja...
  10. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Kai huomasit, että mitä lähemmäksi pääsimme esim. tuota em. 10 viimeisimmän ottelun kuntopuntaria, niin Kärppien tulos alkoi vajoamaan monta pykälää alaspäin. esim 17 ottelun kuntopuntarin sijoituksista? Eikö totta? Helposti katoaa se punainen lanka, kun katsotaan vain sitä itselle sopivinta...
  11. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Saanko kysyä, että mitä kuntopuntareita sinä katsot? Omat tietoni ovat peräisin Liigan sivuilta. Niiden perusteella JYPin jälkeen kovimmat ja tasaisimmat joukkueet ovat olleet TPS, HPK ja Tappara. Kärpät sitten näitten jälkeen. Oli mittarin pohjana sitten viimeisimmät 10 tai 20 ottelua. Tämähän...
  12. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Sanasta miestä eli otanta olkoon tuo vastauksessasi vilahtanut 20 ottelua. Tästä kuntopuntarista Kärpät löytyy sijalta viisi (1,7p/ott, 9-4-7) edellään JYP (2,5p/ott, 15-3-2), TPS (1,8p/ott, 10-5-5), HPK (1,8p/ott, 10-3-7) ja Tappara (1,8p/ott, 9-6-8). Maaleja Kärpät on onnistunut tästä...
  13. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Riippuu ihan siitä, että millä mittarilla tätä asiaa tarkastelee. Viimeisen 10 ottelun kuntopuntarista Kärpät löytyy sijalta viisi (5v, 1t, 4h) , 10 vierasottelun kuntopuntarista sijalta 8 (3v, 1t, 6h) ja 10 viimeisimmän kotiottelun kuntopuntarista sijalta 3 (6v, 2t, 2h). Mitä mittaria herra...
  14. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Niin, potkittiin vain muutama pelaaja pois ja päävalmentaja siirrettiin apuvalmentajaksi. En ihan maltilliseksi kutsuisi? Oli miten oli, peli näyttää paremmalta ja kevätkarkelot kutsuvat. Onhan tässä vielä yhdeksän peliä aikaa hioa kuvioita kuntoon. Tänään nypitään pululaumalta höyhenet pois ja...
  15. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Eikös muutos kaikkiin noihin mainitsemiisi asioihin ollut aika iso? Harjoittelussa junnut treenas ekstraa, Suikkasen pelikirja revittiin ja otettiin Marjamäen... anteeksi Mannerin pelikirja tilalle ja vaihdettiin coast to coast-hurlumhei-kiekko kontrolloituun versioon. Mielestäni tosi isoja...
  16. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Jos oikein tarkkoja ollaan, niin Kärppien pelitavassa tapahtui muutos jo lokakuun puolenvälin kieppeillä, kun Suikkasen pelikirja revittiin ja otettiin käyttöön Mannerin vastaava. Uusilla kavereilla meni sitten aikansa opetella kaikki taas uusiksi ja kun niitä loukkaantumisiakin tuli toinen...
  17. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    En ikikuunapäivänä olisi uskonut, että tämänhetkinen Kärppäjoukkue nappaisi täydet kolme pistettä Nordikselta? Jos olisin niin nuori että minulle tulisi vielä erektio, niin se kestäisi virtuaalimaailmassa koko ensi viikon. IRL säästän viimeiset latingit huomiseen Ässät-koitokseen ja...
  18. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Laitetaanpas muutamia positiivisia asioita ketjun hengen mukaisesti esille: - Tämä on totta. Maaliero näyttää lukemia 103-103. Ennen "Mikkelin ihmettä" Kärpät oli 14 maalia pakkasen puolella (27 ott. 48-62). Kuin ihmeen kaupalla viimeiset 18 ottelun aikana maaleja on tehty 14 enemmän kuin...
  19. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Ja kenellekään ei tule varmaan yllätyksenä se seikka, että sekä Ässät että HIFK hävisivät tänään myös. Win the fucking right games, mutta eihän tää oululainen palkka-armeijalammaslauma voita vittu mitään. T: Märkäkorva
  20. 1

    Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

    Mikkelin ihme päättyi Mikkolan tuhnuun. Paskaa mitä paskaa.
Ylös