Hakutulokset

  1. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Kaikki on toki mahdollista, mutta merkittävä ero mainittuihin pelaajiin on siinä, että Taponen on jo todistanut kykenevänsä pelaamaan huipputasolla Liigassa. Etenkin viime-, mutta paikoin myös tällä kaudella, suurimman haasteen ollessa lähinnä tasaisuuden puute. Nuorten pelaajien kohdalla nämä...
  2. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Tämäkin on vähän kaksi piippuinen juttu. Millä tavoin se palvelisi IFK:ta, että satsataan nuoren pelaajan kehitykseen, maksetaan siihen liittyvät isot oppirahat ja lopulta lahjoitetaan hedelmät kilpailijan poimittavaksi? Kyllä - Taponen on ailahdellut tällä kaudella, mutta harvoinpa nuorten...
  3. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Veikkaan, että IFK:n pitkän tähtäimen suunnitelma on aidosti ollut se, että Vinni kerää tämän kauden kokemusta Mestiksestä ja siirtyy ensi kaudella seuraavan porrasaskelman ylöspäin liigamiehistön kakkosmaalivahdiksi Taposen ollessa vuoden kokeneempana selkeä ykkönen. Myös kuluvan kauden...
  4. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Liikaa virheitä ja muutenkin epävarmaa tekemistä. Se tarttuu myös kenttäpelaajiin. Riskipeli MYÖS maalivahtien osalta on kostautumassa.
  5. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Kun kokemusta ja rutiinia puuttuu, niin monesti tasonheilahtelua tapahtuu. Se alkukaudesta nähty heikompi jakso oli oppirahoja, jotka piti maksaa, ja hyvässä tapauksessa hedelmiä korjaillaan jo tänä keväänä.
  6. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Mitähän vittua nyt taas? Molemmat Sportin maalit olivat vanhanaikaisia, mutta niin, että Taponen torjui ensimmäisen yrityksen ja vastustaja sai hakata irtokiekot vapaasti maaliin. Katseet kääntyvät 100%:sti löysään puolustuspelaamiseen oman maalin edustalla, eivät maalivahtiin.
  7. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Taponen pelasi eilen oikein hyvän pelin ja ainakin itselleni tuli pitkästä aikaa sellainen luottavainen olo maalivahtiosaston suhteen. Yksi osa-alue, missä Taponen on selkeästi Hovista edellä, on poikittaisliike. Eilen teki yhden aivan huikean pelastuksen tilanteessa, jossa 9/10 maalivahdeista...
  8. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Lähes identtinen toisinto viime kaudesta. Tämä on kuin joku Kummeli-sketsi, että edes siitä sekoilusta ei opittu mitään vaan toisestaan samat virheet uudestaan.
  9. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Toki näin, mutta toivon myös, että joukkueenrakentaja ei luota pelkästään optimismin voimaan vaan siellä on riskienhallinnassa aidosti otettu huomioon se skenaario, ettei Taponen palaa tällä kaudella tasolleen. Jokainenhan varmasti toivoo, että jostain se huippuvire saadaan ulosmitattua, mutta...
  10. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    En minäkään näe tarkoituksenmukaisena sitä, että ketään, varsinkaan nuorta veskaria, heitetään bussin alle huonojen peliesitysten myötä. Mutta sitten pitäisi pysähtyä miettimään vaihtoehtoja. Tämän kauden joukkueeseen on satsattu isosti ja jos joukkueen ykkösveskari ei suorita kevääseen...
  11. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että on merkittävä ongelma jos ykkösveskari sulaa. Toivottavasti vääränlainen kehitys saadaan pysäytettyä, jotta Taponen pääsisi jälleen tasolleen.
  12. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Taponen ylipelaa tällä hetkellä. Varsinkin nuorten maalivahtien kohdalla tämä on aika tyypillinen ilmiö, eli silloin kun homma lähtee menemään väärille raiteille, niin yritetään pelastaa se mikä pelastettavissa on "tekemällä enemmän". Ja maalivahtipeliin tämä malli harvemmin toimii. Homma...
  13. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Ikonen ja Teissala ovat olleet ainakin "bussin alle"-osaston kestonimiä hetkillä, jolloin syntipukki on tarvittu. Ja tietysti Tallberg.
  14. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Mielestäni tämä on myös vähän ikuisuuskysymys, että miksi myös pakit tuntuvat suoriutuvan varmemmin varmaotteisemman maalivahdin edessä. Ylipelaaminen poistuu kun ei tarvitse jännittää, että meneekö maskittomatkin laukaukset maaliin. Näin se on ollut varsin usein ja sitten kun pakit alkavat...
  15. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Olisiko myös syytä miettiä miksi olemme toisena kautena putkeen samassa tilanteessa? Kuinka saatanan typerä valmennusjohto meillä on kun edes tehdyistä virheistä ei opita? Missä on Lundellin tulosvastuu vai onko hän liian hyvä jätkä ja seuran mies, ettei asiaa sovi edes pohtia? Yksi hyvällä...
  16. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Olen ehkä seurannut maalivahtipelistä paljon ymmärtävän tuttusi kanssa eri palstaa, joten uteliaisuuttani kysyn: - Oliko joku vaatinut tässä hetkessä joukkueeseen uutta maalivahtia? - Mitä tekisit (ts. mitä maalivahtipelistä paljon ymmärtävä tuttusi tekisi) hypoteettisessa tilanteessa...
  17. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Viime kaudellahan näin nimenomaan toimittiin mikä oli omiaan syömään Halosen itseluottamusta entisestään. Toivottavasti tästä on kuitenkin opittu. Olen samaa mieltä, että kyllä Taponen sieltä vielä tulee, mutta toisaalta ihan aiheellinen pohdinta on, että milloin tämä tapahtuu ja jos ei kuluvan...
  18. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    34 vuotias maalivahti. Kuukausien breikki harjoittelusta ja sitäkin pidempi breikki edellisestä pelistä. Viime kaudella 7 runkosarjapeliä aivan järkyttävin tilastoin. Tätä edeltävällä kaudella 28 runkosarjapeliä niin ikään aivan järkyttävin tilastoin. ICEHL- ja DEL -liigassa. Ihmettelen myös...
  19. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Ensimmäisen kauden aikana pääset yleensä haastamaan vailla paineita, mutta on henkisesti täysin eri asia lähteä kauteen selkeänä ykkösveskarina. Kysykää vaikka Haloselta. Viimeisellä Halosen kaudellahan varmaan suurin osa kannattajista oli sitä mieltä maalivahtikaksikko on aivan liian kokematon...
  20. K

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Kyllä tuota hankintaa täällä vähän ihmeteltiin kun moni olisi halunnut Taposelle suht. tasaisen kirittäjän, mikä ei ehkä noilla Karhusen edeltävien kausien statseilla ole kovin realismia. Paluu ns. hyvien päivien tasolle voisi varmasti olla mahdollista jos ikää olisi muutama vuosi vähemmän...
Ylös