Hakutulokset

  1. K

    Uskontoketju

    Hätkähdin joskus Cincinnatissa, kun näin ison, komean punatiilisen kirkon, jonka edessä oli Real estate -firman kyltti. Jos mentäisiin omakustanteisuuteen Suomessakin, mitä en suinkaan vastusta, niin saisivat kiinteistönvälittäjät haastavia mutta mielenkiintoisia myyntikohteita.
  2. K

    Uskontoketju

    Kirkko on sukupolvien ajan iskenyt kiinni nuoriin juuri silloin, kun he ovat herkimmillään ja vastaanottavimmillaan. Rippikoulun ajoittaminen 15 ikävuoden kohdalle on tarkkaan harkittu juttu. Sitä ennenkin on pyritty vaikuttamaan esimerkiksi pyhäkoululla, jota minäkin lapsena kävin. Muistan jo...
  3. K

    Uskontoketju

    Buddhalaiset munkit saarnasivat vihapuhetta ja lietsoivat väkivaltaa Myanmarin rohingya-vähemmistöä vastaan. Rohingyathan ovat islamilaisia. Sintolaisuus teki Japanin keisarista elävän jumalan, ja oli valtionuskonto, kun Japani soti Kiinaa ja Venäjää vastaan reilut 100 vuotta sitten. Kiinan...
  4. K

    Uskontoketju

    En jaksa uskoa oikein mihinkään, enkä ole kuulunut kirkkoon enää pitkään aikaan. Ylleensä jos asia tulee puheeksi, ja varsinkin jos joku tyrkyttää omaa uskontoaan, sanon olevani wicca ja tanssivani kesäisin metsässä noitapiirissä alastomien naisten kanssa. Silti näen, että uskonto voi olla hyvä...
Ylös