Hakutulokset

  1. C

    Lukko pudotuspeleissä 2024

    2-0 edelleen tulossa, puolet hoidettu.
  2. C

    Lukko pudotuspeleissä 2024

    Täytyyhän tässä koittaa vielä olla kannattajana positiivinen, kun pelit on pelaamatta. Vaaditaan päät pölkylle sitten kun niininiini raikaa viimeisen kerran ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa tällä kaudella, jos tarvetta on.
  3. C

    Lukko pudotuspeleissä 2024

    2-0 jatkoon sellaisin varauksin, että Gibson muistaa ottaa VR-lasit pois silmiltä ennen pelin alkua ja pelaa riman ylittävät ottelut.
  4. C

    Lukko pudotuspeleissä 2024

    Padan yv oli kuitenkin tällä kaudella Vidmanin ja Hyvösen johdolla viritetty vielä Lukonkin ylivoimaa kovempaan liekkiin. Ottelun kulminaatiopisteeksi jäi tuo aivan naurettavan surkea ylivoima, jonka jälkeen momentum kääntyi Sporalle. Lopussa vielä tuomaristo ei uskaltanut antaa Ässille...
  5. C

    Lukko pudotuspeleissä 2024

    Kutsutaan myös ihan normaaliksi peliälyksi, että muut pelaajat reagoivat yksittäisen pelaajan karvaamiseen tai karvaamatta jättämiseen. Ja pelaajanhan se päätös karvaamisesta tulee tehdä siinö hetkessä, ei valmennuksella ole kauko-ohjainta. Valmennus sitten käy videolta läpi, menikö päätökset ja...
  6. C

    Lukko pudotuspeleissä 2024

    Ensi kausi Lämsällä ja Kallella, sekä osittain samalla rungolla. Jos mikään ei muutu, niin atomeiksi koko homma. Uusi urheilujohtaja, uusi päävalmentaja, uusi pelaajarunko ja uusi strategia.
  7. C

    Lukko pudotuspeleissä 2024

    Pillit pussiin ja kevätlaitumille.
  8. C

    Lukko pudotuspeleissä 2024

    Toivottavasti Jypiä vastaan on jo selvät sävelet, niin sinne voi laittaa keräilyerät askiin. Lämsäkin voisi jäädä Raumalle hiomaan ylivoimaa ykkösjätkien kanssa.
Ylös