Hakutulokset

  1. O

    Nick Ritchie, Oulun Kärpät

    Tarkoitin tuota että siinä sentään seistään ja aluksi vaihdellaan jotain sanoja keskenään ennenkuin nyrkki heilahtaa. Ja loputkin kaverit siellä on kaikki (aluksi) tolpillaan kun nahinoivat. Nick sitten päätti huitoa vasta kun oli saanut turkulaisen kenttään. Nick sitten päätti huitoa vasta kun...
  2. O

    Nick Ritchie, Oulun Kärpät

    Totta. Ennen oli ennen. Nykyään vaan tajutaan että noista jutuista voi tulla pahempiakin ja pysyvämpiä vammoja. Nimim. ekan kerran Raksilassa vuonna 1976. Muoks: Piti kaivella Youtubesta tuo 2005 pätkä Lukko-HIFK:sta, siellä sentään oli man-to-man.
  3. O

    Nick Ritchie, Oulun Kärpät

    Ei käynyt ei. Onneksi. Mutta silti typerin temppu tälle kaudelle mitä olen nähnyt.
  4. O

    Nick Ritchie, Oulun Kärpät

    Ja juurihan minä taisin tämän sanoa. Aina haetaan jotain muuta ja unohdetaan ettei tuo Nickin käytös hakata maassa makaavaa pelaajaa päähän ole nyt ihan ookoo. Ihan sama mitä on tapahtunut aiemmin. Kun se ei vaan ole, vaikka kuinka ottaisi nuppiin. Siis pelaajaa joka muksii "avutonta".
  5. O

    Nick Ritchie, Oulun Kärpät

    Kävin jo huutelemassa aiemmin tuonne yleiselle puolelle, mutten tätä kehdannut sanoa siellä. Kyllä minua säälittää meikäläiset jotka hyväksyvät Nickin tempauksen ja vielä kaiken lisäksi laittavat sitä jollain tavoin vastapuolen syyksi. Hyi, hävetkää.
Ylös