Hakutulokset

  1. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Enpä olisi uskonut tätä tapahtuvaksi siinä vaiheessa, kun Ässät kairasi itsensä tasoihin. Paikkoja oli tänäänkin mutta kyllähän kauden aikana nämä asiat olisi pitänyt ratkaista jo paljon aiemmin. Nyt jäi pahasti jossiteltavaa.
  2. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Saiskohan sitä hankittua vaikka jäähyn Sportille?!
  3. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Niitä nitroja olin jo vailla edellisen kierroksen tulosten selvittyä. Nyt henkistä lujuutta, kun momentum on meillä!
  4. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Nyt samaa rataa vaan lisää.
  5. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Joskohan nyt sitten vihdoin ja viimein tavoiteltais sitä ALL IN -asennetta. Kohta ei ole enää edes mitä jossitella, jos ei nyt oteta sitä käsijarrua pois päältä. Tähän on mennessä on kyllä tullut esiin ne pahimmat etukäteispelot juurikin tämän toisen erän osalta.
  6. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Nitrot pitäis saada tiistaihin mennessä. Ja kerrankin kun Lukko olis voinut tarjota apuja. Ilves olis hoitanut Turkkulaiset viimeisellä kierroksella mutta kun ei. No, nyt mitataan se paineensietokyky ja valmennuksen kyky valmistaa joukkue painepeliin jälleen kerran. Ässien on pakko voittaa...
  7. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Lukon peleissä vastapuolen paras pelaaja vaikuttais olevan tämä Lenni Hämäläinen. Voi perhanan perhana.
  8. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Ei sitte ollut tälläkään kertaa apuja Raumalta tarjolla. Ei voi olla totta!
  9. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Ei nämä painepelit lähde rullaamaan ollenkaan. Ei joukkuetta osata ilmeisesti henkisesti ladata oikein. Yleisöstä pitäisi ammentaa voimaa ja löytää se rentous mutta ei se vaan tunnu onnistuvan millään.
  10. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Jypin pentele meni sössimään 2 - 0 -johdon tasoihin. Saispa tällä kertaa apuja vähän sieltäkin suunnasta.
  11. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Ei sitten tultu kopista sillä ALL IN -asenteella! Perkele! No, kivat painepelit tarjolla runkosarja loppuun. Onneksi ei ohjelma ole helppo pahimmilla kilpailijoillakaan.
  12. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Runkosarjaan on tarjolla tämän pelin jälkeen enemmän tai vähemmän 4 pakkovoiton paikkaa. Onneksi vastustajat ei ole kohtuuttomimmasta päästä mutta miten se kipsi hellittää, jos tämä on ollut tällaista puristamista jo pidemmän aikaa.
  13. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Nyt sitten kehiin se Härkälän yks avainsanoista, sitkeys! Ja sitä maustaa oikein pirunmoisella raivolla viedä se kiekko maaliin. Se henkinen käsijarru pois päältä vihdoin ja viimein.
  14. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Mikähän JMJ:n tilanne on poissaolon mahdollisen keston osalta?
  15. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    No, jospa tämä antais kuitenkin uskoa jatkoon, että paikka sääleihin on otettavissa, kunhan vaan jätetään turha hölmöily sikseen.
  16. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Nyt sitten tupsukorvia PATAAN ja jatkoaikavoiton kera kotimatkalle!
  17. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Milloin tulee seuraava urheilujohtajan kuukausikatsaus? Olisin todellakin kiinnostunut lukemaan, josko tarjolla olisi aidosti kriittisempääkin analyysiä tekemisistä ja tekemättä jättämisistä sekä jotain uskottavaa analyysiä, mitä tämän hetken vaikeuksista on otettu opiksi. Ei haluttaisi lukea...
  18. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Leevikin olis ehkä hivenen enemmän sitä peliaikaa ja paremman roolituksen ansainnut kauden mittaan mutta ensi kausi on ilmeisesti hänelläkin taitojen näyttämistä jossain muussa kotihallissa kuin Isomäessä.
  19. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Ei kai tämän loppukauden osalta auta enää kuin vetää "aivot narikkaan" ja alkaa vetään jotain selkäydinjääkiekkoa. Tämä meininki on varmaan ollut sitkeää ja taistelevaa mutta kyllä sitä on koko ajan leimannut kuin olis käsijarru päällä ajettu menemään. Jos joukkue sais sellaisen henkisen moodin...
  20. L

    Otteluseuranta kaudella 2023–2024

    Vuorinen keksii varmasti hyvät selitykset sille, että omassa toiminnassa ei löydy mitään, edes pienintäkään, peiliin katsomisen paikkaa loppukauden(kaan) osalta.
Ylös