Kello on minuutin yli puoli kolme, ja märät sukat alkavat jäätyä jalkoihin kiinni maiharien sisällä. Ainut merkki edes omasta olemassaolosta on komposiitin yllä viuhuva tuulen humina ja vain vaivoin ihmissilmällä erotettavat horisonttiin piirtyvät mäntyjen latvat.
Ei tänne ketään ole tulossa...