Kuula on muuttunut miesten osalta paljon viime vuosien aikana, ei paljon iskä-vartaloa ole. Brassi nyt tietenkin. Enemmän oli aiemmin äiskä-vartaloa naisten puolella.
Tuskin edes tietää mikä modeemi on, itse pelasin usein modeemin välityksellä kollegan kanssa. 30 vuotta sitten ?? No, kauan sitten.
Mutta kovassa kunnossa nyky-Doom on.
Minua on jotenkin häirinnyt Sagan juoksun kimmottomuus. Näyttäisi kuin ei olisi mitään elastisuutta ja kaikki runtataan voimalla. No tulos kelpaa, ei tyylipisteitä jaeta.
Blomqvist todella hallittu soolo, tekisi mieli ehdottaa vitosta kesälle. Eurooppa-tasolla voisi olla parempi kuin maili mutta kyllä ainakin Lappalainen saa vastusta tulevalle kesälle.
Edit: haastattelussa olikin että aikoo koittaa keväällä vitosta
Eikös Chicago ole perinteisesti ollut alamäki-reitti, maali lähtöä alempana? Ei kait sellaisia lasketa, eikä maratonilla ehkä muutenkaan, me-tuloksiksi.
Joskus iäisyys sitten miesten seipäässä jaettiin kuusi mitalia, yksi kulta, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Ehkä 1912 olympialaiset tai sinne päin. Knoppi tietoa..
Tämä lienee ollut aika yleistä, itsekin ottelin muutaman kerran lukio-ikäisenä. Ihan suosiolla 100 metrin aidat, 91 sentin aidoilla muistaakseni. Kisakauden jälkeen rennosti vaan.
Vauhtijuoksusta siirtyminen ristiaskeliin ja keihään vienti taakse on aika hankalaa. Muutaman lisämetrin saaminen vaatii paljon harjoituskertoja ja tuo vähän lisäpisteitä esim parantamalla 48 -> 51 metriin.
Ei varmaan mitään, muutokset voisivat olla ristiaskelten rytmittäminen ja mahdollisesti ylävartalon liikkuvuuden parantaminen että saisi paremmin piiskan sivaltamaan. Tai siltä näyttää noin 10 heiton näkemisen perusteella.