Hakutulokset

  1. V

    HIFK kaudella 2022–2023

    Pääasia kuitenkin on, että ollaan tälläkin kaudella pärjätty sarjassa paljon paremmin kuin narrit.
  2. V

    HIFK kaudella 2022–2023

    IFK nousi rankkarivoitolla 96 pisteeseen. Oletin pitkään, että sen pistemäärän pitäisi riittää suoraan pleijaripaikkaan, mutta eipä riittänyt IFK:lle tällä kaudella. Kärpillä on yksi ottelu jäljellä, IFK:lla kaksi, ja tasapisteissä ollaan. Viimeinen suora pudotuspelipaikka ratkeaa siis vasta...
  3. V

    HIFK kaudella 2022–2023

    Faktojen valossa HIFK on pärjännyt hyvin viimeisen kuuden kauden aikana, EI menestynyt. Menestystä on finaalipaikat ja mestaruudet; sen sijaan välieräpaikat ovat vähimmäisvaatimus.
  4. V

    HIFK kaudella 2022–2023

    IFK:n pisteputki sai jatkoa Hämeenlinnassa ja on nyt 16 ottelun pituinen. Oliko niin, että nyt sivutaan ennätystä ja perjantaina KalPaa vastaan on mahdollisuus tehdä uusi enkka? Kuopion perjantai-ilta ja "juhlaottelu" - mikä voi mennä vikaan?
  5. V

    HIFK kaudella 2022–2023

    Ottelumäärissä on niin suurta heittoa, että itse pidän selkeimpänä verrata pistekeskiarvoa. Sen mukaan IFK on tällä hetkellä sijalla 10 keskiarvon ollessa 1,371, ja otteluita on tosiaankin 25 jäljellä. Sarjataulukossa IFK:n yläpuolella olevilla on joukkueesta riippuen 22-24 ottelua jäljellä...
  6. V

    HIFK kaudella 2022–2023

    Edelleen on syytä muistaa pelaajien ikäero. Teissala täyttää tammikuun alussa 22 vuotta ja on Kaskimäkeä kolme ja Halttusta peräti 4,5 vuotta vanhempi. Vaikka kumpikin juniori on Liigan sivujen mukaan kookkaampi kuin Teissala, ei pelkkä pituus ja paino auta pärjäämään aikuisten matseissa...
  7. V

    HIFK kaudella 2022–2023

    Rau = Ryhmä Hau -> koirat tekevät paluun Nordikselle Cory Conaher -> Kundi gonahtaa, ennen kuin ehtii Loundgesta ulos No vakavasti puhuen kumpi tahansa olisi ainakin paperilla hyvä hankinta. Molemmat ovat tosin pienikokoisia, mutta ovat silti pelanneet NHL:ssä usealla kaudella, joten...
  8. V

    HIFK kaudella 2022–2023

    Tämä on erittäin totta. Toki syitä voi olla monia: sentteri on jo hankittu, mutta ei vielä julkaistu; keskeneräisistä asioista ei kerrota; sentterin kanssa on neuvottelut käynnissä; joku muu, mikä. Tiedottaminen on aivan oma taiteenlaji ja IFK onnistuu kerta kerran perään tekemään siitä varsin...
  9. V

    HIFK kaudella 2022–2023

    Tämä palsta ei petä koskaan. Salmelainen toteaa haastattelussa, että nyt etsitään lähtökohtaisesti pakkia, ja täällä tehdään heti se johtopäätös, että IFK ei missään nimessä aio hankkia sentteriä, vaikka mitään sellaista Salmelainen ei sanonut.
  10. V

    HIFK kaudella 2022–2023

    Teissala on saanut ainakin YV-aikaa: Liigan sivujen mukaan tämän kauden kolmessa ottelussa yhteensä 5:22. Mulle on jäänyt epäselväksi, että mikä Teissalassa on niin erinomaista, kun sitä hehkutetaan melkein joka ketjussa. Kuitenkaan kundilla ei ole esimerkiksi NHL-varausta, mutta ikää on jo 21...
  11. V

    HIFK kaudella 2022–2023

    Kyllä myös keväällä 2005 piti olla jonkinlainen kovin-ikinä-missään jengi, mutta pelaamisen sijasta keskityttiin viiksien kasvattamiseen, ja niinhän siinä kävi, että patjat ehtivät kasvaa vain vähän yli viikon verran. 2004 ja 2006 päästiin yhden ketjun ansiosta välieriin asti, vaikka edes...
  12. V

    HIFK kaudella 2022–2023

    Onhan täällä joitakin posisiiven urheita edustajia, mutta itse olen heittänyt pyyhkeen kehään - en tietenkään IFK:n suhteen vaan tämän ketjun tai palstan osalta. Pelkkä IFK-osion lukeminen on jo niin uuvuttavaa, etten ole jaksanut kirjoittaa enempää kuin pari viestiä kesän aikana. Ymmärrän...
  13. V

    HIFK kaudella 2022–2023

    Minkä takia siinä tapauksessa Pakarisen tai Nättisen kaltaiset nimimiehet valitsivat IFK:n, vaikka kummallekin olisi varmasti ollut ottajia muuallakin? Rakkaudesta kasvattajaseuraan?
  14. V

    HIFK kaudella 2022–2023

    Kannattaa taas panna jäitä hattuun ja veitsi takaisin laatikkoon lusikoiden ja haarukoiden seuraksi. Ranteet ehtii avata syksylläkin. Sitä on turha tehdä vielä toukokuussa, jolloin kauden alkuun on neljä kuukautta. Muistuttaisin jälleen kerran, että hankinnat eivät taatusti lopu tähän, vaan...
  15. V

    HIFK kaudella 2022–2023

    Nordiksen kirkkaat valot voivat myös häikäistä niihin tottumatonta. Toivotaan, että niin ei käy ja että kundit pysyy ehjinä. Hienoa joka tapauksessa, että neljä omaa kasvattia kiinnitettiin pitkillä pahveilla!
Ylös