Tämä on aivan saatanan karu asia, mutta täyttä faktaa. Meillä ei ole minkäänlaista pohjaa enää jäljellä. Kaikki nuoret on potkittu jengistä pois, ihan kaikki. Kaskimäki ainoa jäljelle jäänyt. A-junnuissakaan ei ole ketään ketä edes nostaa.
Mulle käy ensi kaudella vaikka sarjan kuudenneksi paras joukkue paperilla, kunhan valmennus on top3 osastoa.
Tästä kaudesta muodostui ihan järisyttävä farssi. Nyt pitää monon heilua isolla kädellä.
Ehdotan että Peltonen kengitään juuri playoffien alkamis ajankohdalla pois. Joku tilalle ja kuukauden honeymoon päälle uuden koutsin kanssa ja kanisteri kattoon.
Mulla on ikäviä uutisia. IFK:n jengi maksaa jo nyt + 4,5 miljoonaa ja lähde on hyvä. Tänä vuonna on läträtty, kun Tapparakin iski viime vuonna 5 miljoonaa pelaajiin.
Tässähän käy nyt niin että Salmelainen rakensi oikeasti tälle kaudelle paperille hyvän joukkueen, nyt valmennus epäonnistuu pahasti, jopa potkujen arvoisesti. Ensi kaudella uusi valmennus ja sitten on vuorostaan joukkue kasattu taas päin vittua.
Mun puolesta voisi Jukka/Kari Jaloselle tarjota...
Käsittämätöntä että tuo tähtisikermä pelaa niin mielikuvituksetonta lätkää ettei ole tosikaan. En tiedä näenkö tästä enää muuta poispääsyä kuin Peltosen luiskaan laittaminen. Koko joukkue on taas jotenkin todella turhautunut ja peli-iloton, ihan samalla tavalla kuin viime kaudella ja sitä...
No menestystä ei tule enää tällä kaudella, tuli sinne sitten vaikka JJ ja KJ yhdessä. Honeymoon varmasti tulee, mutta sitten iskee realiteetti. IFK on tällä kaudella sijoilla 9-15.