Hakutulokset

  1. M

    Sähköautoilu

    Kyllä. Silloin hinta on validi mikäli ajattelee omistavansa sähköauton vain noin vuoden.
  2. M

    Sähköautoilu

    lisäksi hinnanlaskussa käytetään hintana jotain vuosi sitten tehtyä oman sähkösopimuksen hintaa, joka ei ole millään tavalla validi nyt sähköauton vaihtoa miettivälle. Toki tuo on pientä, se on ihan yksi ja sama maksaako 100 km kaksi euroa vai kolme euroa.
  3. M

    Sähköautoilu

    Millä logiikalla eri asia? Käsittääkseni 90-luvun opel astroissa kysyntä ei ole tällä hetkellä kovinkaan jättimäistä. Logiikka on yksi yhteen sama. Oikea hinta on se, jossa kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Asia saattaa toki tuntua kummalliselta, mutta sitä se ei todellisuudessa ole.
  4. M

    Sähköautoilu

    Onko sun mielestä hassua myös se, että kasvavilla alueilla, kuten helsingin keskustassa, asuntojenkin hinnat saattavat nousta. Vaikka ne myös koko ajan kuluvat eivätkä ikääntyessään paremmaksi muutu. Näin markkinat toimivat.
  5. M

    Sähköautoilu

    Miten niin rikki? Päinvastoin, toimivat täydellisesti. Kysyntä on todella kovaa ja tarjonta niukkaa, niin miksi tällaisessa tilanteessa ehjillä markkinoilla hinnan pitäisi mielestäsi laskea? Siksikö, koska niin on aina ennenkin tapahtunut. pienikulutukselliset ja siistit polttomoottoriautot...
  6. M

    Sähköautoilu

    Samalla tavoin huvittuneesti lukenut tätä ketjua. Ensin yrittää suodattaa pois nämä kahden eri ääripään väritys-, valehtelu- ja vääristelyviestit ja sitten lukea ne jäljelle jääneet 10 % viesteistä. Sähköautoilu näköjään herättää tunteita ja siitä keskustelu järjellä vaikuttaa olevan mahdotonta...
  7. M

    Sähköautoilu

    Varmaan tulee jos aiot siirtyä bensaan tai dieseliin. Mutta jos sähköautoilua jatkat, niin kaikkien yllätykseksi myös se sinun uusi autosi on suhteessa kalliimpi kuin aiemmin. Tällaista tilannetta ei ole tainnut hirveän usein ennen autojen kanssa olla. Plugarien hinnanlasku vuodessa 0 ja...
Ylös