Hakutulokset

  1. R

    Aku Louhimies – elokuvaohjaaja

    Kirjoitin jo aiemmin, että esimerkiksi oksennuksen syöttäminen kenellekään ei ole minusta hyväksyttävää, eikä sitä ole myöskään seksuaalinen ahdistelu. Lähtiessään mukaan Louhimiehen ohjaamaan elokuvaan suostuu kuitenkin samalla toimimaan hänen alaisuudessaan ja pitkälti hänen ehdoillaan hänen...
  2. R

    Aku Louhimies – elokuvaohjaaja

    Eikä joukkueurheilussakaan voiteta sillä, että kaikilla joukkueen jäsenillä on kaiken aikaa kivaa niin treeneissä kuin peleissäkin. Joskus/usein sattuu ja ryydyttää ja pitää tehdä sillä hetkellä epämiellyttäviä asioita, ja valmentajan taas pitää kaivaa porukasta esiin paras mahdollinen...
  3. R

    Aku Louhimies – elokuvaohjaaja

    Minulle tulee tästä Louhimies-casesta mieleen olympialaisten alla kirjoitellut jutut siitä, kuinka naisia pitää valmentaa eri tavalla kuin miehiä. Noora Räty ja Kari Eloranta kertoivat tahollaan, että naisten joukkueet toimivat eri tavalla kuin miesten ja että naisille ei voi antaa kritiikkiä...
Ylös