Valmentajan tehtävä on ottaa maksimit ulos käytettävissä olevasta materiaalista. Ja kertaakaan Veltsun aikana ei jäänyt keväällä sellainen olo että näin olisi käynyt. Syystä tai toisesta ja todellakin annettiin mahdollisuus korjata puutteita useampi kausi mutta maximiin ei päästy koskaan. Pahin...
Kova on kato kun lähtijät on vielä aivan kärkipäästä. Holtari saa tehdä töitä että löytyy valmiit pelimiehet korvaamaan lähtijöitä. Näitä kahta ei enää mestismiehillä korvata, jos menestystä ensikaudella halutaan.
Virtasen ohella toinen alisuorittaja ulkoistettu. Jussi oli ihan ok, mutta kun se ihan ok ei riitä jos mestaruudesta halutaan taistella.
Ei tule ikävä.
Suomelan ketjun puutteet puolustuspäässä tulivat kyllä räikeästi esille puolivälieräsarjassa, joten ehkäpä tilanne oli huomioitu jo runkosarjassa ja peluutus oli sen mukaista? Immoset olivat lopulta varmempi kortti isolle peliajalle kärkiketjuja vastaan, vaikkakaan ei pelaaminen todellakaan...
Pelicansilla on varaa kiinnittää Olkinuora ykkösmoken liksalla ja JYP tyytyy säästölinjalla poimimaan Pelicansin kakkosen. Mitä v***ua. Tuntuu että säästetään vähän väärässä kohtaa.
Laurikainen ei ole vakuuttanut lähelläkään niin paljon kuin Olkinuora viime keväänä ja tämän kortin varaan...
Eiköhän se ole selvää että JYP ei vaan yksinkertaisesti voi vastata ifk:n mottipäiseen tarjoukseen. Ja uskon kun näen että jää Suomeen, toki hyvä backup tuo rahakas Hifk soppari on, jos ei jostain syystä paikkaa kovempaan sarjaan aukea.