Hakutulokset

  1. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Tästä olen edelleen eri mieltä. Argumentti on, mikä on hyväksyttävä haitta mahdollisiin hyötyihin nähden ja vapauteen tehdä haluamiansa valintoja. Aiemmin et ottanut täkyyn kiinni vaan toistelit esimerkiksi minulle, kuinka pihalla olin. Se ei ollut järin rakentavaa. Samalla sanoit, ettei aseista...
  2. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Ei mitään. Aseet voitaisiin yksityisomistuksesta ihan hyvin kieltää suurimmalta osin. Normi aseet yksityisomistusesta vois kieltää. Ehkä noille metsästysaseille vois jonkun erillisen pykälän laittaa.
  3. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Ei minua oikeastaan kiinnosta, mitä varten ne on tehty. Minua kiinnostaa, paljon ne oikeasti tappavat ihmisiä. Ja voidaanko niiden haittoja perustella sen viihde- tai hyötyarvolla. En ole saanut vielä oikestaan vastauksia. Yhdysvalloissa on yli puoli miljardia asetta, joten pakko niiden jotain...
  4. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    En tiiä, siksi kysyin. Jollekin siitä on hyötyä, kun ihmiset niitä täyttä häkää ostavat. Ajattelin vaan, mikä on vapauden ja haittojen siedettävä raja aseiden kohdalla. Kaikkea haitallista ei kielletä vapauden ja välinearvon vuoksi. En tiedä, miksi aseiden suhteen pitäisi tehdä poikkeus.
  5. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Autot tappavat ihan vitusti enemmän kuin aseet. Autot sallitaan siksi, koska niillä on niin suuri välineellinen hyöty. Wikin mukaan yhdysvalloissa 30 000 kuollutta vuonna 2010 ja kaks miljoonaa loukkaantunutta. 30 000 satunnaisen ihmisten tappaminen ja parin miljoonan loukkaantuminen on siis...
  6. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Piti oikee käydä hake AKG:t kaapista ja kuunnella uudestaa. Ei tuosta kyllä saa selvää mitä sanoo paremmalla äänentoistolla. Kuulostaa vähä "varo, varokaa", mutta saattaa olla samaa perua kuin led zeppelinit ja saatanalliset viestit.
  7. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Muslimit pysyvät yleensä muslimeina, jos ovat sellaisee perheeseen syntyneet. Poliittisten ja ideologisten suuntausten "periytyvyys" on vähän harmaampaa aluetta. Mä voisin lyödä aika suuresta summasta vetoa, että suurin osa rajakkikansasta ei ole syntynyt rajakkiperheeseen, jossa uusnatsistiset...
  8. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Yksi ero ainakin on, että toisessa aivopesu on aloitettu syntymästä asti, toisessa yleensä vasta aikuisiässä tai nuoruudessa. Muutoin hyvin samanlaista soopaa.
  9. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Mulla tulee vähän ikävä ulkomaanmatkoja ja halpoja espanjalaisia vihanneksia.
  10. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Kansallisnationalistit ovat saaneet miljoonakannatuksen useissa eri Euroopan maissa, joten muutaman tuhannen kokoisesta vihaliikkeestä ei missään tapauksessa ole kyse. Uusnatsit ovat kansallisnationalismin ääripää, kuten ISIS on islamin. Jos haluat oikeasti tietää, mitkä ovat normaalin...
  11. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Vähän samalla lailla kuin useissa ketjuissa muistetaan nähdä kaikki uusnatsit ja marcodewitit yksilöinä, eikä suinkaan niputeta kaikkia aina samaan laariin.
  12. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Ei huolta. Silloin ihmiskunta on sivistynyt jo sen verran paljon, että eutanasia on tarjolla sellaisen haluaville.
  13. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Käytätkö internetiä? Siellä on kuulemma ihan elävää kuvaa tapahtuneista jutuista. Edellä mainituista lahkoista valitettavasti ei actionia löydy edes arkistojen kätköistä. Kumma juttu, sillä eihän kulttuurilla ja uskonnolla voi olla yhteyttä väkivaltaan tai sen puutteeseen.
  14. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Tässäpä taitaa vaan olla se ongelma, että islamilaiset terroristit eivät ala itsenäisesti riehumaan, vaan teot tapahtuvat koraanin, Allahin ja yhteisön tahdosta. Harvoinpa näkee buddhalaisia, lestadiolaisia tai amisseja aatteensa varjolla lahtaamassa muita.
  15. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Arvioisitko minulle, kuinka todennäköisesti satunnaisesti valittu väkivallanteko on mielenhäiriöisen islamistin aiheuttama. Kun näköjään todennäköisyyden sille tiedät. Lasketko sosiopatian mielenhäiriöksi?
  16. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Ei naiset uskalla ampua, kun pelkäävät kovia pamauksia.
  17. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Seksi on yleisesti ottaen vähän muutakin kuin mällin ampumista oikealle ja vasemmalle. Nuorena se on sosiaalista kokeilua, henkistä kasvua, identiteetin hakemista ja elämän syvimpien ihmissuhteiden harjoittamista. Nuo ovat suhteellisen tärkeitä asioita psyykkisessä kehityksessä tasapainoista...
  18. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Niin on. Suurin osa asioista, joita täällä sanotaan, on karkeita yleistyksiä. Väitän kuitenkin, että intiimien ihmissuhteiden puutos vaikuttaa negatiivisesti suurimpaan osaan ihmisistä. En ole kuullut mitään syytä, miksi kannattaisi olettaa, ettei näin olisi. Jotkut ihmiset pärjäävät hyvin...
  19. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Jaa, miksiköhän? Seksi ja intiimiys muiden ihmisten kanssa on yksi ihmisen perustavanlaatuisista tarpeista. Jos se jää tyydyttämättä, huonoja asioita tapahtuu, varsinkin jos henkilöllä on muutenkin riski mielenterveysongelmiin tai syrjäytymiseen. Siinä on asiallinen kirjoitus aiheesta Hesarin...
  20. S

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Nämä tapauksethan ovat ilmiselvästi Jumalan rangaistuksia liiallisesta homoilusta, kondomeista, aborteista ja katkaravun syömisestä.
Ylös