Hakutulokset

  1. O

    Harjoitusottelut 2016

    Kiitos tästä klipistä. Videon perusteella täytyy kyllä sanoa, että pakkien virheistä syntyneitä maaleja suurin osa. Tosin ei Lawsonkaan mitenkään loista, mutta pystyy kuitenkin usein torjumaan ensimmäisen vedon, vaikka sylkeekin paljon eteen. Ensimmäinen KooKoon maali tulee, kun HPK:n pelaaja...
  2. O

    Harjoitusottelut 2016

    Mä vaan sanon, että näissä kaikissa kausiennakoissa yms. HPK:ta aliarvioidaan rankasti, kun sijoitetaan viimeisten joukkoon. Viime kaudella mielestäni jopa yliarvioitiin hieman joissain paikoissa, mutta nyt tilanne on päinvastainen. Loistavaa suorittamista ollut Kerholla viime harjoituspelit...
  3. O

    Harjoitusottelut 2016

    Tilastojen mukaan Pennanen peluutti hyökkäysketjuja melko tasaisesti. Ottelutilastot | HPK - Ilves 20.8.2016 | Liiga
  4. O

    Harjoitusottelut 2016

    Mä kyllä vähän ihmettelen tätä tilannetta siinä mielessä, että pari tyyppiä (Cornet ja Palve) tekee kaikki maalit. Siellä on hyviä pelaajia esim. kolmos- ja nelosketjussa, joista moni oli viime vuonna usein ykkösketjussakin ja silti kiikaritehoilla Ilvestä vastaan. Itse ajattelin, että tänä...
  5. O

    Harjoitusottelut 2016

    Nojoo, katsotaan rauhassa. Ensinnäkin paljon puuttuu vielä hyviä pelaajia kokoonpanosta ja toiseksi itse olen veikannut, että Kerhon peli tulee olemaan alkukaudesta ehkä vähän nihkeää, mutta paranee kauden mittaan enemmän kuin muilla joukkueilla nykyisestä tasosta, koska luulisin, että nyt on...
  6. O

    Harjoitusottelut 2016

    No laittakaapas paikalla olleet vähän analyysiä tapahtumista ja pelaajista. Palveelta ilmeisesti erinomainen sisääntulo(tehot ainakin 1+1)? Myös Cornet pelasi hyvin (1+1), vai? Muut ketjut sitten kiikareilla. Ilmeisesti pari viimeistä maalia pääsi melko helposti Larmille? Entä muut pelaajat...
Ylös