Hakutulokset

  1. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Tuo itkeminen hivelee jyväskyläläistä.
  2. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Sikariporras istuu ja porskuttaa, aina. Ei kukaan varteenotettava valmentaja lähde pelastamaan tuota luomusta, jonka koostamisessa ei ole ollut päätä eikä häntää. Suikkasella päätyyn asti, pleijaripaikasta turha haaveilla enää, korpivaellus on alkanut.
  3. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Lahdessa tulee tiistaina turpaan.
  4. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Keskitaso kaikilla osa-alueilla ei riitä, pelkkä ostosmatkailu ei riitä eikä luo joukkuetta. Välivuosi joko opettaa johtoa tai ei opeta, veikkaan jälkimmäistä. Mutta tietenkin toivon olevani väärässä.
  5. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Sateentekijää ei mahda enää löytyä, ei kannattavista täydennyksistä eikä valmennukseen. Jos joku homma lähtee vituralleen, se menee sinne loppuun asti, venäläinen sanoo. Niillä on siitä vankka kokemus. Keskikastin portille Kärpät pääsee, ei yhtään pidemmälle. Näinhän se lähti lapasesta...
  6. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Nimimerkki Hidas ja kankea kiteytti hyvin sitä, mikä oli Kärpille aina 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle asti ominaista. Toki Marjamäen aika oli viimeinen suuri valonpilkahdus, toivottavasti ei jää muistoihin. Nopeuden menettämisen myötä pelillinen identiteetti katosi jonnekin, kuka...
  7. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Ei taida tulla mitään tämän vuoden Kärpistä. Marraskuun alkuun olisi pitänyt oikenemisen tapahtua - eikä tule tapahtumaan. Late sai sekalaisemmankin kokoonpanon pelaamaan aina mestaruuteen asti. Veikkaan valmentajan vaihtuvan marraskuun puolivälin tienoilla, alkaa yleinen paine kasvaa sellaisiin...
  8. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Miljoonaa vähemmällä olisi saavutettu vähintään sama tulos, parempikin. Junnon ja kumppanien käsitys on ilmeisesti kun pannaan tarpeeksi rahaa pöytään irtoaa kultajoukkue. Menestyvä firma huomioi tuloksentekijät, avainporukkaa päästettiin ilmeisesti keväällä hyvässä uskossa pois. Suikkanen...
  9. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Elmox hyvä, kuuntelepa tätä niin pääsee ite vähän helpommalla. On tämä saatana työmaa! - YouTube
  10. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Vertailua voisi tehdä max. kapasiteettiin ja täyttöasteeseen perustuen paikkakuntien välillä. Yleensä aina sarjasijoitus korreloi yleisömäärään.
  11. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Ikävää Mikkola dissausta taas, miksihän kelpasi Lukolle ja ropsi pojoja keskivertoa pakkia enemmän. Humli sen sijaan pelasi melko monta kautta puolivaloilla, kukaan ei enää odottanut muuta kuin leimaa passiin. Ja nyt onkin jälkeenpäin sitoutunut seuraikoni?
  12. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Ikosen menetys on iso menetys.
  13. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Parempi alkaa riittämään, kauden pronssijoukkueelle. On kuin tarinasta "kun mikään ei riitä", ja tosiasiassa laskevalla suoralla mennään.
  14. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Korpivaelluksen pelko on paha pelko. Edellinen on tuoreessa muistissa, eikä niinkään kaukana. Sekään ei ole huono visio, jos Suikkanen saa Erkinjuntin tapaisia - siis vain esimerkkinä - mukaansa Ouluun. Ja mikä valmentajan osuus lopulta on hankinnoista päätettäessä?
  15. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Pajatso tyhjenee, Laatikainen Ilvekseen ja Lehtonen maalille Kajaanista. Kukahan pajatson täyttää?
  16. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Samaa mieltä, rapakon takaisia floppeja on kyllä riittänyt.
  17. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Mielenkiintoiseksi ensi vuoden joukkueen kokoamisen tekee uuden päävalmentajan näkemykset, joita pelaajasopimukset varmasti tulevat henkimään. Suikkasella on taatusti sananvaltaa "koneenrakennukseen" jolla menestystä jälleen haetaan. Muuta en suostu uskomaankaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja...
  18. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Mikähän ostos oli Sailio, panos jäi vähän hämäräksi? Mieluummin Ikonen ja Aaltonen.
  19. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Kun täällä on aikaisemmin ollut tiukkapipoisemmilla täysin kielteinen asenne Pesosen pelaamiseen joukkueessa, kannattaa lukea tuo ylläoleva juttu jos ei seuraa SHL:aa tai lue Norranin peliarvosteluja. Mollaamisilla ja dissaamisilla on ihan yhtä suuri merkitys kuin vitun karvoilla: kun aletaan...
  20. I

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Janne kuuluu suosikkipelaajiini, nyt ja aina. Tarpeeksi kokenut pelimies, jolla on edelleen annettavaa. Hyväksynkö tai en, siinä ei fanin mielipidettä kysytä. Aaltonenkin meni minne halusi, vaan palasi!
Ylös