Hakutulokset

  1. H

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Sanoisin, että tässä asiassa Suikkanen voi olla tekijä miksi Pulju pelaisi vielä vuoden Kärpissä. Suikkasen Pelikaanipelitapaideologia ja varsinkin johtamistapa sekä vaatimustaso ovat kuin suoraan Tortorellan kansista. Jos penkin takana polkisi edelleen Late, niin väittäisin että Pulju...
  2. H

    Oulun Kärpät 2016–2017

    No eikö loogisempi kysymys ole sitten se, että ketä kyseiset pelaajat lähti pakoon eli kuka seurasi Suikkasta koutsina TPS:ssä?
  3. H

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Komppaan täysin Zinetulaa. Jopa Jormakka esimerkki oli suoraan kuin omista ajatuksista poimittu. Kaiken lisäksi Jokerit on kärsinyt nimenomaan siitä, ettei löydy kiekon viejää syvyyteen, jossa Julle on elementissään. Ainakin Kennedyyn verrattuna Jullelta löytyy järeästi enemmän päättäväisyyttä...
  4. H

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Mihin sitä Jullea ollaan viemässä? Jokereihin. Mun mielestä sopis Jokereiden pelityyliin paremmin kuin esimerkiksi Kennedy.
  5. H

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Keräsen lähtö ahistaa melko paljon. Vaikuttaa joukkueen ilopillerin lisäksi myös samanlaiselta pyyteettömän työ ahertajalta kuin Aarnio oli aikoinaan Kärpissä. Kuka korvaa? Lähtijälistasta ja palaajista päätellen tulee vaihteeksi ulospuhalluksen vuosi.
Ylös