Hakutulokset

  1. D

    Jokerit 2016–2017 – Jukka Jalosen esiinmarssi

    No niin, 7 ottelun vieraskiertue on takana ja Jokereiden kauden aloitus on ollut tuloksellisesti erinomainen. Kuten cobol taisi aiemmin jo mainita, niin Jokereiden nykyinen vierassaldo olisi ollut viime kaudella koko sarjan kolmanneksi paras ja merkittävästi parempi kuin esimerkiksi Jokereilla...
  2. D

    Jokerit 2016–2017 – Jukka Jalosen esiinmarssi

    Yksi syy sille, ettei Mäki ole kapteenistossa, voi olla yksinkertaisesti se, ettei hän välttämättä edes mahdu parhaaseen pelaavaan kokoonpanoon. Mielestäni ei ole ollenkaan varmaa, että Mäki olisi 12 pelaavan hyökkääjän joukossa varsinkaan silloin, jos Jokerit hankkii vielä yhden hyökkääjän...
  3. D

    Jokerit 2016–2017 – Jukka Jalosen esiinmarssi

    Olisikohan Olli Juolevia mahdollista saada jengiin ensi kaudeksi. Jos on, niin ottaisin Ollin ehdottomasti joukkueeseen, sillä tällöin Jokerit saisi otteluihin lähtökohtaisesti aina 7 pakkia. Uskoisin, että Juolevi pystyisi pelaamaan laadukkaasti n. 15 min / peli. Vastaavasti yrittäisin saada...
  4. D

    Jokerit 2016–2017 – Jukka Jalosen esiinmarssi

    I strongly agree. Eronen on Väänäsen ohella Jokerien lähihistorian yliarvostetuin pakki ja hän olisi selkeä downgrade esim. täällä niin kovasti kehuttuun Lajuseen verrattuna. Sen sijaan toisen saman ikäluokan Jokerit-taustaisen puolustajan eli Tommi Kivistön ottaisin riemusta kiljuen ensi kauden...
Ylös