Hakutulokset

  1. K

    MV-lehti

    Kieltämättä huvittava tilanne. Mäenpään kaltaisen kummelihahmon ottaminen MV:n "toimittajaksi" takaa ainakin sen, että viihdettä on luvassa myös jatkossa. Veikkaan ettei mene montaa kuukautta ennen kuin OM lähtee ovet paukkuen ulos myös tuosta "yhteistyökuviosta" ja syyttää Iljaa maanpetturiksi...
  2. K

    MV-lehti

    Tätä vihapuhetta käsitellään joka viikko, ja aina painotetusti terrori-iskujen jälkeen. Näin kävi myös viime vuonna molempien Ranskan iskujen jälkeen, oli kyseessä rasisminvastainen viikko tai ei. Esimerkiksi tuossa Ylellä Haavisto ja Kanerva oli pyydetty puhumaan terrorismista, mutta siinä...
  3. K

    MV-lehti

    Sori vaan, mutta en malttanut kun fb:ssä tuli vastaan tarinaa tästä Valtterin (tv:ssä rasismista puhunut tummaihoinen adoptiopoika) äidistä Salla Saarisesta. Laitan linkin, mutta pyrin myös selittämään asian tuohon linkin alle...
  4. K

    MV-lehti

    Turkkilan ansiokkaan postauksen lisäksi huomasin itse myös pari muuta aihetta hyvin käsittelevää juttua US:n puolella. Joskus voi jonkun vasurinkin kanssa olla ainakin osittain samaa mieltä. Tässä jutussa oli ihan hyviä huomioita: Päätoimittajien vetoomus näyttää informaatiosodalta — Kimmo...
  5. K

    MV-lehti

    Tämä kohta oli kyllä kyseisen huumoritekstin kliimaksi! Varmaan tuossa vaiheessa myös Tavja on valittu Suomen monarkiksi. Dan Koivulaakso toimii sisäministerinä, ja vihapuhetta suitsivana suvaitsevaisuusministerinä Veronika Honkasalo. Valpo on perustettu uudestaan ja sen johtoon on nimetty...
  6. K

    MV-lehti

    Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä mieltä täällä ollaan näistä MV-lehden jutuista, joissa Venäjää tai Putinia käsitellään myös kriittisesti. Onko kyseessä kilven kiillotus ja tarkoituksellinen propaganda, jolla uskotellaan ettei lehti ole Venäjän propagandaa, vai kykeneekö "lehti" aidosti...
  7. K

    MV-lehti

    Tässä on otettava huomioon myös se, että Ilja uskoo jokusen lehtijutun perusteella erinäisiin salaliittoteorioihin. EU, USA ja NATO linkittyvät näissä tietyissä salaliittoteorioissa yhteen. Moni pitää Venäjää vioistaankin huolimatta välttämättömänä vastavoimana tietyille tahoille. Pitääkö joku...
  8. K

    MV-lehti

    Kunhan muistat, että omakin pohdiskelusi on salaliittoteoriaa ja foliohattuilua. Mikä tuolla muuten tarkalleen ottaen on "länsimaavastaista" mielipidevaikuttamista? Näitä uhkailijoitahan löytyy jokaisesta poliittisesta suunnasta. Siinä missä Karia tai jotain vasemmistopoliitikkoa on saatettu...
  9. K

    MV-lehti

    "Esimerkiksi MV-lehti (tunnettu maahanmuuttovastaisista julkaisuistaan) lisäsi sivuilleen artikkelin, jossa väitettiin opettajan pakottaneen nuoret tytöt ”näytille” turvapaikanhakijamiehille." MV-lehden vastine: http://mvlehti.net/2015/12/21/vastine-essn-valheeseen/
  10. K

    MV-lehti

    Lähinnä itse olen mutuillut päässä suunnilleen 50-50 prosentit sille onko kyseessä "hyödyllinen idiootti" vai nimenomaan vieraan valtion maksuun toimiva (vähän kuten MustatKortit yllä, ja en siis tarkoita että MK toimii vieraan valtion laskuun you know..). Tämä nimenomaan koskien erityisesti...
  11. K

    MV-lehti

    Täälläkin huomioitu: Nettiväite: MV-lehden Janitskin kerännyt suomalaisista suuren henkilörekisterin — Janne Paalijärvi Putin-mediastahan tässä on jo pitkään puhuttu. Saa nähdä saadaanko huhuja todennettua ja lihaa luiden ympärille, vai jäävätkö vain huhuiksi.
  12. K

    MV-lehti

    Eihän niitä purematta kannata nielläkään. Aina tapauskohtaisesti kannattaa käydä lähteet läpi, erottaa mielipiteet faktoista jne. Myös kirjoittajan taustavaikuttimia ja motiiveja on hyvä pohdiskella, mutta vaikka motiivina jutulle olisi rasistisen vihan lietsominen, ei se itsessään tee jutusta...
  13. K

    MV-lehti

    Tietysti suodatinta tulee käyttää, ja onhan MV:llä täysin selkeä ja propagandistinen agenda monen asian suhteen. Minä en kyseistä lehteä juurikaan lue (esim. tänään kävin ensimmäistä kertaa kyseisellä sivustolla tällä viikolla), mutta silloin tällöin tulee käytyä jokunen juttu katsastamassa...
  14. K

    MV-lehti

    Kävin huvikseni nyt tuolla MV:n etusivulla, ja ainakin kaikissa tähän asti avaamissani jutuissa lähde on mainittu, enkä nyt mitään valehteluakaan tuolta löytänyt: http://mvlehti.net/2015/11/29/mtv-paraisilla-joukkotappelu-ulkomaalaistaustainen-mies-kuoli/ (lähde MTV)...
  15. K

    MV-lehti

    Toki, mutta toisaalta olen melko varma myös siitä että vaikkei tuolla järjestäjien joukossa Kaukisia olisikaan, tapahtumaa oltaisiin joka tapauksessa kutsuttu maahanmuuttovastaiseksi, maahanmuuttajavastaiseksi, äärioikeistolaiseksi, rasistiseksi tjsp. Tornion kohdallahan ei puhuttu...
  16. K

    MV-lehti

    Ja minä merkkasin sinut ja Bobin ihan vain teidän yleisen retoriikkanne takia. Ei tietenkään, minähän vain kysyin mielipidettäsi asiaan. Tunne on valitettavasti molemminpuolinen, eikä siksi keskustelua välttämättä olisi kovin hedelmällistä jatkaa. Vastaillaan nyt kuitenkin. Olen huomannut...
  17. K

    MV-lehti

    Voivoi, kyllä minä taas niin loukkaannuin.. Ite oot kaappimaolainen, niihh! Minulle ei ole lainkaan vaikeaa käsittää rationaalista keskustelua. Ihmettelen lähinnä teitä, joiden viestien sisältö on lähes pelkkää idiootin ja natsin hokemista. Ette edes pyri havainnoimaan ilmiöitä laajemmin sieltä...
  18. K

    MV-lehti

    Eivätköhän nimimerkin @Tuamas ja @BigRedBob kaltaiset tyypit olleet silloin lehtien mielipidepalstoilla arvostelemassa porukkaa neuvostovastaisuudesta. Pakko kyllä ihmetellä tätä porukkaa. Yllä olevista viesteistä päätellen aiempia viestejä tässäkään ketjussa ei ole luettu, tai sitten niistä ei...
  19. K

    MV-lehti

    Lainaan omaa viestiäni viikon takaa: Tässä myös Seppo Oikkosen hyvä kirjoitus, siitä miksi journalismissa tänä päivänä on paikkansa myös MV-lehdelle: Alkon kassalla: Journalismin laatuongelmista (kannattaa lukea, jos edes haluaa yrittää ymmärtää, eikä vain tyydy öyhöttämään "MV paskaa...
Ylös