Hakutulokset

  1. V

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    "Työsuhteen päättäminen ja siihen johtaneet tapahtumat on käyty perusteellisesti läpi sekä Ilmarisen sisäisesti että ulkopuolisen asiantuntijan kanssa." On ollut firmankin intressissä selvittää asia objektiivisesti. Jos vastakkain on yhden esihenkilön puolustaminen vs. firman etu, pitäisi...
  2. V

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Aikamoisella varmuudella nyt tiedetään, että väite ei pidä paikkaansa, kun henkilöt eivät kerran ole edes kohdanneet väitettynä ajankohtana. Ilmarinen myös odotetusti vahvisti tämän: "Ilmarisen mukaan esihenkilöllä ei myöskään olisi ollut valtaa päättää työsuhteen päättämisestä yksin, vaan...
  3. V

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    No ei esimerkiksi koeaikapurusta päättänyt henkilö tai HR-osastolta saada kertoa, mutta jos on kyse vaikkapa samassa tiimissä työskennelleestä omista havainnoistaan kertovasta henkilöstä, niin saa toki kertoa vaikka kaikille tutuilleen, että "henkilö x oli paska työntekijä ja pistettiin...
  4. V

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Tietysti Ilmarinen reagoi ja selvittää asian. Mutta sehän olisi cancelointia pahimmillaan, jos ikään kuin varmuuden vuoksi firman maineen takia esimies saisi kenkää tai edes varoituksen.
  5. V

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Sen lisäksi että koko tarina kuulostaa täysin epäuskottavalta, on sekin epäuskottavaa, että Ilmarisen kokoisessa organisaatiossa yksi henkilö arvioisi koeajan perusteella henkilön soveltuvuuden työyhteisöön.
  6. V

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Ja se 50 prosenttia mitä on kerrottu, on hyvin suurella todennäköisyydellä vahvasti väritettyä. Eniten tässä tarinassa ihmetyttää ihmisten hyväuskoisuus. Jos joku kertoo Linkedinissä tai twitterissä tällaisen tarinan, se ostetaan heti lainkaan kyseenalaistamatta. Jos asiat olisi oikeasti...
  7. V

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    No lyhyesti esimerkiksi se, että väkisin nähdään ongelma jossain täysin vakiintuneissa termeissä, joita kukaan normaalisti ajatteleva ei edes miellä sukupuolisidonnaisiksi. Eivät edes paatuneet feministit, pelkästään jotkut itseään arvoliberaaleina pitävät työttömät humanistit ja muut...
  8. V

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Tästäkin voidaan perustellusti olla toistakin mieltä.
Ylös