Hakutulokset

  1. P

    Mitä työttömille pitäisi tehdä?

    Hollannissa (vai oliko Saksassa) oli hyvä kokeilu missä kaupunki tarjosi olutta töissä juurikin tuommoisissa hommissa. Ei liikaa, mutta muutaman tölkin joka päivä ja sitten vähän rahaa. Se kyllä tiedettiin, että ne kaverit menivät päivän päätteeksi ryyppäämään niillä rahoilla, mutta yhtä lailla...
  2. P

    Mitä työttömille pitäisi tehdä?

    Tässä on selkeä valtatyhjiö. Nyt joku nappaa kokonaan haltuun ongelman mikä on ongelma, kun pitää politiikkaa puhua.
  3. P

    Mitä työttömille pitäisi tehdä?

    Ei se orjuus lopu ilman johtajaa tai suunnitelmaa. Nyt pitäisi järjestäytyä.
  4. P

    Mitä työttömille pitäisi tehdä?

    Uskon tai siis tiedän, kun olen lähipiirissä tätä joutunut näkemään. Mitä tähän voi enää sanoa? Suomi on hyvä maa missä orjatyövoimaa ei juurikaan käytetä. Totuus on vain hieman toinen.
  5. P

    Mitä työttömille pitäisi tehdä?

    Tein kahdeksan kuukautta ilmaista työtä tai sain kai jotain työkkärirahaa siitä silloin, mutta ilmaista puljulle. Saikutin myös sopivissa määrin, mutta en liikaa siinä uskossa, että ensi keväänä voisi tulla oikea työsopimus ja oikea palkka. Ja sitten se tuli, iso palkka. Semmoinen palkka millä...
  6. P

    Mitä työttömille pitäisi tehdä?

    Niin joo, jos on selkeä aukko. Minulta kysyttiin vuosituhannen alkupuolella, kun ei ollut kirjallisia työtodistuksia mukana "miten niin ei ole todistuksia, kaikilla on aina todistukset, mistä mä tiedän että sä et ole ollut vaikka vankilassa?" Vastasin "et mistään" ja sitten kerroin niistä töistä...
  7. P

    Mitä työttömille pitäisi tehdä?

    En tiedä mistä sairaudesta on kyse, mutta oletkohan liian rehellinen? Kyllä ne muutkin valehtelee työpaikan saadakseen, niin aika heikoilla olet, jos olet ylirehellinen suomalaismies. Jos sitä ei pysty peittämään, niin sitten tilanne on tietenkin hankalampi.
  8. P

    Mitä työttömille pitäisi tehdä?

    Ei tietenkään ole eikä se ole edes mahdollista. Aina on porukkaa syystä tai toisesta omasta halusta tai muista syistä pois töistä. Sitten muutaman kuukauden tai puolen vuoden tai milloin ikinä päästä siirrytään taas oravanpyörää pyörittämään. Terve luku on sellainen 2-3% mikä on käytännössä...
  9. P

    Mitä työttömille pitäisi tehdä?

    Millä nyt Suomeen verrataan, mutta vaikkapa Japani ja Etelä-Korea. Rikkaita teollisuusmaita missä työttömyys on 3-4%. Eurooppa on sekoittanut asiansa sen verran mallikkaasti, että rikkaiden maiden työttömyys on korkea. Ai niin mutta eihän Norjassakaan ole kuin nelisen prosenttia.
  10. P

    Mitä työttömille pitäisi tehdä?

    Tuommoinen olisi täysin kohtuuton vaatimus. Maailma on täynnä aivan täysjärkisiä ihmisiä mille yrittäjyys ei vain sovi, ei kaikista ole sellaiseen sirkukseen. Eikä kaikkia niitä millä ehkä olisi kykyjä kiinnosta sellainen. Monet olisivat tyytyväisiä, kun saisivat tehdä jotain työtä sopivan...
  11. P

    Mitä työttömille pitäisi tehdä?

    Näin juuri. Mikä ihmeen vaihtoehto on "Tarjota vain niukin toimeentulo yhteisruokailussa ja yhteismajoituksessa." Tarjotaan niille niukin toimeentulo omassa rauhassa. Ei aikuinen ihminen mikään laumaeläin kuitenkaan ole.
Ylös