Hakutulokset

  1. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Tässä on tosiaan hyvä muistaa, että suurin osa kykenee tuohon. Valtaosa maahanmuuttajista Saksassakin elelee ihan tavallista arkielämää, eikä hyökkäile valtiota vastaan.
  2. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Jos lähtökohtaisesti vastustaa murhia, niin en näe syytä koroistaa vastustavansa niitä murhia, joissa pää on leikattu irti. En oikeastaan osaa erottaa tätä ikävää murhatapaa muista ikävistä tavoista tappaa toinen.
  3. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Voisiko johtua siitä, että nämä vakavat rikokset ovat rangaistavia Suomen laissa, ja meillä on jopa erittäin vahva konsensus, että näin asian täytyykin olla. Murhat ja raiskaukset ovat yksiselitteisesti tuomittavia, joten niiden tuomitsemiseksi ei ole tarvetta järjestää mielenilmauksia. Ja jos...
  4. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    No ei oltaisi, koska se myönnettiin tuohon kansainväliseen projektiin. Joka itsessään oli kyllä varsin onneton suoritus.
  5. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Ihan twitteriä kurkkaamalla selviää, että ei ole. Ihme vaikenemista medialta.
  6. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Tein haun sanoilla "naisasialiitto unioni kunniaväkivalta" ja kas, seuraava teksti lävähti esiin ko. puljun fb-sivulta jo vuodelta 2016: "Useat Suomessa asuvat tytöt ovat riskissä joutua tai ovat jo joutuneet kunniaan liittyvän väkivallan uhriksi, kertoo ihmisoikeusjärjestö Ihmisoikeusliiton...
  7. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Lisäisin vielä, tavalliselle suomalaiselle on enemmän turvaa siitä, että Suomessa noudatetaan perustuslakia ja ihmisoikeussopimuksia, kuin että jätettäisiin noudattamatta. Kansainvälinen sopimusjärjestelmä ja sen noudattaminen Suomessa ja ulkomailla lienee...
  8. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Näin ne palstatotuudet syntyvät - ja kiitos sinun kumoutuvat! Sääli, että vuoden 1994 äänestystulokset taitavat olla vain mikrofilmeillä, niin ei pääse äänestämään kuka lopulta äänesti mitä. Mutta seison korjattuna, kiitos @Tami Talk !
  9. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    @Jerry100 Siinähän tuo viestisi on, ja mihin vastaat. Toki editoit jälkikäteen viestiisi tuon lainauksen wikipediasta. Sarvesta härkää, kuten sanonta kuuluu.
  10. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Oletko nyt ihan tosissasi? Minä keksin äkkiä sata, ja nopeastikin tuhat ihan kelpoisaa syytä, miksi juuri sillä hetkellä joku ei halua seksiä. Voi vaikka väsyttää ihan perkeleesti, kun on viettänyt liikaa aikaa seuraten Brexit-keskustelua. Jos jollain on niin onnellinen parisuhde, että halut...
  11. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Tätä on tässä ketjussa pohdittu aika monelta kantilta. En toki tiedä, onko @TosiFani ollut asialla. Anna kun arvaan: tuli tuomittua Salehzadeh ihan nimen perusteella, ja nyt nolottaa?
  12. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Saanko vielä asian sivusta huudahtaa, että Sauli Niinistö äänesti avioliitossa tapahtuvan raiskauksen kriminalisointia vastaan? Tunnustan, että se ei varsinaisesti kuulu tähän ketjuun.
  13. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Lisäisitkö vielä keitä olisi pitänyt kutsua ja miksi Salehzadeh ei tällä kertaa käy?
  14. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Kun iltalukemiseksi tässä rikosraportteja luin, niin tuo hyppäsi silmiin: poliisi siis tilastoi ja raportoi, että juurikin joukkoraiskausraportteja tehdään jossain määrin syyttä suotta. Ehdin jo linkit sulkea, kun päätin olla pilaamatta yöuniani tämän enempää. Mutta sopii etsiä, ovat nimellä...
  15. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Tällainen tuli vastaan: Research from the U.S. Bureau of Justice Statistics shows that if the perpetrator is or once was the survivor’s intimate partner, the victim will report the crime 25 percent of the time. When the offender is a friend or an acquaintance, 18 to 40 percent of the assaults...
  16. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Eikös tämä meininki ollut ihan arkea, kun saamelaislapset ja romanilapset pistettiin koulukoteihin ja kasvatettiin niistä kunnon suomalaisia1900-luvun alusta 1960-70 -luvuille. Siinä sivussa sitten vähän hyväksikäytettiin, kun suojatta ja suvutta olivat. Sama kieli, sama mieli!
  17. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    @Cobol , lakialoite voi olla huono, tai huonosti laadittu, vaikka itse aihe olisi poliittisesti tapetilla. Toisaalta tämä hallitus on kunnostautunut huonosti valmistelluissa lakialoitteissa, eli maassa maan tavalla.
  18. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Kaksi kirjoitusvirhettä. Näiden aloitteiden tekemiseen on tarjolla apua, luulisi kelpaavan.
  19. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Nyt en saa ajatuksestasi kiinni. Koulumenestystutkimuksissa selviää mitä? Että tytöt tykkää ulkomaalaisista, tai miehistä ylipäänsä? Jos väität, että testeistä käy ilmi, että tytöille on opetettu höpöhöpöä suomalaisista miehistä, niin pidän tätä sinun fantasianasi, jolla ei ole mitään tekemistä...
  20. M

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    Lienen tarpeeksi samanmielinen. Näin kirjoittelin muutama tunti sitten, enkä tuntenut toteavani mitään radikaalia:
Ylös