Hakutulokset

  1. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Fujissa ajettiin Tyynenmeren GP. Japanin GP on aika pitkeälle ajettu Suzukassa, mutta Toyotan mukana ollessa rahoitus järjestyi aika kivasti sinne kun Fuji on Toyotan kotirata ja Honda oli kuvioista poissa. Nyt kun Honda on mukana, niin Suzukan paikka on aika pitkälle sementoitu Hondan kotiratana.
  2. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Kiitokset, Massalle tuli 2008 mestaruus komeasti vanhalla pistelaskulla 10-6-4-3-2-1. Tosin itselleni aito ja alkuperäinen laskukaava olisi 9-6-4-3-2-1.
  3. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Olisi mielenkiintoinen tietokanta (jos olisi olemassa) millä pystyisi näkemään eri pistejärjestelmien vaikutukset eri kuljettajien mestaruuksien määrään ja urapisteisiin. Esimerkiksi juurikin että olisiko Prost voittanut Sennan kahdesti tai olisiko Irvene sitten maailmanmestari 1999 kaudelta vai...
  4. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Itse asiassa uskoisin ettei ongelma ei ole ollut Bernie, ei koskaan. Kuulostaa omituiselta näin ääneen ajateltuna, mutta syy F1:n aneemisuuteen löytyy FIAsta. Bernie on kuitenkin kaveri joka nosti F1:n 2000-luvun loistoonsa, sarjaksi johon jokainen itseään kunnioittava autotehdas halusi mukaan...
  5. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Kerran saa vaihtaa toki linjaa, mutta tuossa esimerkissä Hamilton teki ensin päätöksen ja sitten Valtteri päätti vetää oven kiinni kun toinen oli jo tulossa huomattavasti nopeammalla autolla ohi. Tässä ei nyt mitään Verstappen perseily lisää ollut mukana, mutta sama henki. Linja pitäisi valita...
  6. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Point taken. Tällainen tavisseuraaja saattaa mennäkin markkinointi halpaan ja ilmeisesti tuossa ei kait sitten mitään muuta haettu kuin "Alonson historiallista tekoa sitten Sennan" - nopein kierros Hondalla. No läpi meni ja kissankokoisin kirjaimin se oli otsikoissa. Ilmeisesti Japanin...
  7. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Niin, miten tuon nyt ottaa. Hondan moottorilla kuitenkin paukutettiin Monzan nopein kierrosaika kisassa, joten ei se nyt täysin susi ja paskakaan voi olla. Oikein edes periaatteessa ymmärrä miten se on mahdollista, että samasta moottorista voidaan itkeä GP2 ja sillä kuitenkin voidaan revitellä...
  8. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Tuossahan on tavallaan se ongelma, että Hamiltonin moottoriin ei saa tuoda mitään päivityksiä enää myöhempiin kisoihin kun ne on tavallan "korkattu" Spassa. Kyse ei nyt ole Mersun kohdalla mistään sen suuremmasta, mutta jos alkukauden kisoissa olisi ottanut pää märkänä lisämoottoreita käyttöön...
  9. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Tuossa Kimin moottorinsäästelyssäkin varmaan huomioitava se, ettei enää luvallisia moottoriyksiköitä ole jäljellä, joten ihan turhaa olisi ollut kuumottaa konetta tässä vaiheessa äärimmäisyyksiin saakka. Mestaruudet on jo hävitty, nyt on vain päästävä RedBullin kantaan kiinni. ECOajelu voitti...
  10. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Onko minulta mennyt ohi McLarenin kirjoitusasun muuttaminen jossain vaiheessa muotoon MCLaren?
  11. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Kannattaa tosiaan tuo Ilta-Sanomien referoima juttu käydä lukemassa McLarenin sivuilta kokonaisuudessaan. En tajunnutkaan kuinka hyvässä vedossa Heikki oli ensimmäisellä kaudella kilpurin puikoissa. Nopeimpia kierroksia, todella vahvoja aika-ajoja ja kisojen pienet taktiikkakömmöhdykset, huonot...
  12. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Kvyatin kommentit Kiinan podiuminsa jälkeen olivat jotain niin nykyvenäläisen maailmanvaltias kansan ylimielisiä ja vastenmielistä soopaa, että voisi nyt ilkkuen sanoa, että karma is a bitch. En sääli miestä ollenkaan. En yhtään. Sitä saa mitä ansaitsee vaikkakin tällä paikkojen vaihdolla ei...
  13. B

    Formula 1 – kausi 2016

    FIAn ryhdistäytymistä tarvittiin kuljettajien turvallisuuden takeeksi 1970 ja 1980 luvuilla. Kuljettajien henki ei ollut minkään arvoinen ennen kuin FIA tuli, järjesti ja sinetöi tietyt standardit joiden mukaan tuli toimia: kuljettajille ja ihmiselle annettiin ihmisarvo joka tuli huomioida...
  14. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Ja jos Schumi olisi jatkannut tavoitteenaan uudet moottorisäännöt ja olisikin jatkanut Mersulla osana saksalaista Dream Teamia ja vetäisi schumimaisesti Hamiltonin tilalla, niin kahden käden sormet loppuisivat kohta kesken mestaruuksien määrässä eikä mies makaisi vihanneksena kotonaan. Karua.
  15. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Miten minulla on sellainen mielikuva, että aikoinaan kun Goodyear tai Bridgestone olivat ainoana rengastoimittajana Formuloissa, niin renkaista ei puhuttu juurikaan mitään. Ne olivat mitä olivat. Jos auto ei sopinut niille, niin ei sitä isoon ääneen itketty (vrt. Mercedeksen uhkailut sarjasta...
  16. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Kovalainen kuuluu listalle vaikka oli kuitenkin siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että pääsi urallaan ajamaan todellisissa huipputalleissa huippukuskien tallikaverina ja pääsi mittauttamaan oman tasonsa selviten aina paalupaikka ja GP-voittajaksi asti. Onhan näitä muitakin Trullia...
  17. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Gerthard Berger, Ricardo Patrese, Martin Brundle, Heinz-Harald Frentzen, David Coulthard, Adrian Sutil, Felipe Massa, Nico Hülkenberg, Felipe Massa, Heikki Kovalainen, Nick Heidfeld... Sinne samaan jatkumoon vaan. Näitä nopeita kavereita on riittänyt historian saatossa. Osasta tulee...
  18. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Eli tämä alkaa olla ennemminkin sääntö kuin poikkeus: kuka viettää vähiten aikaa renkaidenvaihdossa varikolla, on kaikkein vahvimmilla. Kun softeilla vedetään 4/5 osaa kisamitasta yli 30 asteen lämmössä, niin Pirelli on EPÄONNISTUNUT renkaan kehityksessä. Hardeilla ilmeisesti ajettaisiin Le...
  19. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Käytännössä tämä menee siis niin, että se joka osaa parhaiten säästää renkaita, menovettä ja samalla optimoi itselleen kaikkein taloudellisimman ECO-auton, joutuu olemaan varikolla kaikkein vähiten ja on samalla kaikkein vahvimmilla puolustamaan omaa sijoitustaan radalla. En nyt ihan tiedä...
  20. B

    Formula 1 – kausi 2016

    Kyllähän tuossa nyt näki heti, että Hamilton oli vain kärsimätön. Ottamatta nyt mitään kantaa siihen, että mitä asetuksia Rosbergillä oli moottorissaan, niin jos ovi menee kiinni, niin se menee kiinni: kärsivällisesti hakemaan ohituspaikkoja myöhemmin. Tuohon se Laudankn viittasi...
Ylös