Hakutulokset

  1. V

    MM 2016: Suomi

    Kun katselee, minkälaisella voittamisen asenteella Leijonat on tänä vuonna eri ikäryhmissään pistellyt menemään, ei voi kuin ihmetellä. Tämä on todellakin aivan uudenlaista; vain Torinossa oli finaalin alla vastaavanlainen luotto. Mutta silloinkin oli peikko, nykyään tuntuu ettei vastaavaa enää...
  2. V

    MM 2016: Suomi

    Ihan pikkiriikkisen eri kaliiberin tilanteet tosiaan näissä. Ja olkoonkin, että venäläispelaajat saivat helpohkosti jäähyjä, muistaakseni kahdesti, Immosen, Sallisen ja Lehterän ei olisi kuulunut ikinä missään saada noista jäähyistään edes huomautusta. Ts. he eivät tehneet niissä tilanteissa...
  3. V

    MM 2016: Suomi

    Mutta mistä ne jäähyt tulivat Suomelle, on paljon isompi kysymys! Venäjä pääsi rankomaan ylivoimalla niin olemattomista rikkeistä ettei ollut aiemmin nähty. Toisaalta se, ettei Malkinia heitetty helvetin pitkälle koko matsista, on vielä suurempi skandaali. Se taikinanaamainen paskaläjä sentään...
  4. V

    MM 2016: Suomi

    En ole jaksanut fact checkata kun olen oksennustaudissa, mutta veikkaajat.netin kimpassa seuraaviksi matseiksi on laitettu torstai 16.15 Tsekki - USA 16.15 Suomi - Tanska 20.15 Venäjä - Saksa 20.15 Kanada - Ruotsi lauantai 16.15 Tsekki/USA - Kanada/Ruotsi 20.15 Suomi/Tanska - Venäjä/Saksa
  5. V

    MM 2016: Suomi

    Ainakin nyt näyttäisi siltä, että Venäjä pelaa välieränsä (jos kykenee päihittämään suuren Saksan) illan matsissa 20.15 alkaen.
  6. V

    MM 2016: Suomi

    Lindellillä on ollut heikkojakin maita vastaan kovia ongelmia, mutta eilinen oli häneltä silkka katastrofi. Noin huonoa kiekollista pelaamista kentän jokaisessa kolkassa ei ollut edes ekalla Liiga-kaudella, jolloin Esa taisi olla 17 ja bambi luistimilla. Pokka sen sijaan pelasi eilen mielestäni...
  7. V

    MM 2016: Suomi

    Lepuutan salkkuni.
  8. V

    MM 2016: Suomi

    Kuinka monta vaihtoa Barkov ja Mikke ehtivätkään pelata samassa ketjussa Sotsissa?
  9. V

    MM 2016: Suomi

    Selvä peli! Puuttuvat palaset noihin ovat Laine ja Pulkkinen ja mieluiten tuossa järjestyksessä. Hyvä Nokka!
  10. V

    MM 2016: Suomi

    Tämä on huvittavaa kun koko ajan tulee hieman toinen toisistaan erilaisia ketjukokoonpanoja... Se on kuitenkin aivan varmaa että molemmat ylivoimaviisikot sisältävät pelkkiä hyökkääjiä!
  11. V

    MM 2016: Suomi

    Joo. Monen kanssa samaa mieltä ketjuista. Laine - Barkov - Jokinen Eli maaliruisku - maan paras sentteri - johtajuus, vara-aloittja, kokemus, huike kausi. Ihan selvä ykkösketju. Kemiaa panttereista. Mi.Granlund - Koivu - Pulkkinen Kaksi aloittajaa, maalintekijä, kokemusta ja kemiaa vähän joka...
  12. V

    MM 2016: Suomi

    Niin kyllähän Laine mahtuu heittämällä kisajengiin! Itse laittaisin ykkösketjuun. Laine - Barkov - Komarov olisi roolitukseltaan likimain täydellinen, fyysinen ykköskenttä jossa Laineelle ei lankeaisi liikaa velvoitetta puolustuksen suhteen. Saisi keskittyä enemmän olemaan uhka hyökkäyspäässä...
  13. V

    MM 2016: Suomi

    Ylimääräisenä kyllä, miksi ei. Saisivatpahan NHL-juontajat vähän lisämatskua varaustilaisuuteen...
Ylös