Hakutulokset

  1. R

    MM 2016: Suomi

    Hei haloo. EI siinä ollut mitään ajatusmallia. Ainoastaan pohdintaa, että lohkovoiton kautta tulee todennäköisesti välierissä vastaan kisojen vaikeimmin voitettavissa oleva joukkue. Vai tarkoititko järjettömäksi ajatusmalliksi sitä, että Venäjä EI olisikaan yhden pelin pudotuspelijärjestelmästä...
  2. R

    MM 2016: Suomi

    Myös media, oli heränyt kirjoittelemaan samaa, mitä tänne laitoin jo ennen Canada peliä. Eli Canada voitto toi vastaansa kevyemmän vastustajan pudotuspelien eka kierrokselle. Mutta toka kierroksella olisi tuloillaan kisojen hankalin maa vastaan, eli Venäjä. Venäjä on nousukunnossa, ja täynnä...
  3. R

    MM 2016: Suomi

    Mielenkiintoinen Canada peli. Voitolla Suomi saisi eka playoffilla vastaan ns. helpomman maan, mutta toka kierroksella tulisi todennäköisesti vastaa Venäjä. Canada tappiolla, eka kierroksen vastustaja todennäköisesti Ruotsi, ja toka kierroksella Tsekki. Kumpi olisikaan lopulta, helpompi tie...
  4. R

    MM 2016: Suomi

    Suomella on suuri kasvun paikka. Ennakkoon vahvin osa-alue, eli hyökkäys on hiipunut peräpään joukkueita vastaan. Eli mitä nyt, miettii Jalonen + kumppanit. Pitää rakentaa maalivahtipeli, ja sen puolustus kuntoon! Eka iso on Canada peli! Riittää, tai lähes riittää, kun maalivahtipeli + sitä...
  5. R

    MM 2016: Suomi

    Tällähetkellä vaikuttaa, että Ruotsi-Venäjä keskinäisen ottelun häviäjä tulisi Suomelle vastaan ensimmäisessä pudotuspelissä. Joista ehkäpä Ruotsi, olisi tuo Suomen vastustaja. Toki Suomi kaatamalla Kanadan, saisi vastaansa hieman helpomman joukkueen. Suomen tämänhetken peliesitykset, eivät...
  6. R

    MM 2016: Suomi

    Runkosarjapelit jatkuvat, ja tosipelit ovat vielä edessä. Ainoa joukkue, jota en haluaisi ensimmäisessä pudotuspelissä Suomea vastaan, on Venäjä. Venäjä vahvistuu pelillisesti, ja pelaajienkin osalta. Lisäksi kotiyleisön edessä, harva tuomari uskaltaa/osaa viheltää, ilman Venäjä etua. Siinä kun...
  7. R

    MM 2016: Suomi

    Suomella on kenties kaikkien aikojen joukkue, näissä kisoissa. Lopulta kaiken tekevää on se, miten joukkue etenee kohti ensimmäistä pudotuspeliä. Pelaamalla ja valmistumalla kohti on/off peliä 100%, on se kaikkein tärkein. Puolivälierä on sekä pelillisesti, että henkisesti se "kuoleman peli".
  8. R

    MM 2016: Suomi

    Kisajoukkuesta on turha spekuloida. Paras mahdollinen joukkue on valittu.. ja tälläkertaa joukkue, jolla on mahdollisuus olla jopa voittajasuosikki. Aika näyyttää, miten käy.
Ylös