Hakutulokset

  1. K

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2015 – liveseuranta

    Samaa mieltä, tosin kyllähän Suomen pelaajillekin pitää hyvästä puolustamisesta propsit antaa. Aikamoisen paineen alla jatkuvasti, mutta Jenkit pidettiin ratkaisua lukuunottamatta varsin hyvin pois pisteiden välistä.
  2. K

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2015 – liveseuranta

    No voi helvetti. Rankuissa olis taas ollut mahdollisuudet voittoon.
  3. K

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2015 – liveseuranta

    Jep, Suomen ase on se tuttu nöyryys puolustuspäässä. Väsyneenoloisia on jätkät, mutta hyvin siellä taistellaan. Pahalta näyttää, jos sitä kiekkoa ei saada ollenkaan kaverin päätyyn.
  4. K

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2015 – liveseuranta

    Ei oikein mitään. Suomella oli ylivoimahyökkäys, mutta ei saatu edes laukausta aikaan. Jenkit pyörii nurkissa ja ampuu pienistä kulmista.
  5. K

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2015 – liveseuranta

    Yllättävän kova mielensäpahoittaminen menossa TSN:n selostajista. Vetää toki jenkkien puolella, ja alleviivataan oman joukkueen hyviä otteita mutta ihan samaa tapahtuu kisastudioissa Suomessa MM-kisoissa. Oikeastaan ainoa juttu, joka sai vähän naurahtamaan oli se, että Suome voitti junnukisoissa...
Ylös