Hakutulokset

  1. K

    Yleisömäärät kaudella 2014–2015

    Ei, ilmaiseksi jako on siinä mielessä vaarallista, että kun lipun saa ilmaiseksi ei se silti sido mihinkään. Eli haetaan lippu ja juuri kun peliin pitää lähteä alkaa kauniit ja rohkeat ja vettäkin sataa niin voi jäädä kotiin ilman taloudellista tappiota. Se että lipusta maksetaan edes 5€ muuttaa...
  2. K

    Yleisömäärät kaudella 2014–2015

    Luin, enkä edelleenkään tuota usko, että nousun muuttaminen kabinettitouhuksi on vaikuttanut kenenkään liiga peliin menneen tai menemättä jättäneen päätökseen. Mestiksen puolella asia eri, mutta kyllä Ranniston porukan on etsittävä syyt on ihan jostain muualta.
  3. K

    Yleisömäärät kaudella 2014–2015

    Tuskin kuitenkaan. Ei karsintojen poisto ole vaikuttanut varsinkaan näin alkukaudesta liigan mielenkiintoon kuin meillä "rajan toisella puolella". Aika harvassa pelissä on mitään mitä mennä katsomaan. Pelaajat vetävät rutiinilla tai jopa sen alle 60min ilman suurempaa tunnetta. Kentällä ei edes...
Ylös