Hakutulokset

  1. S

    Suomalaiset NHL:ssä 2014–2015

    Samaa olen ihmetellyt. Jotkut ovat kuitenkin jopa omien näyttöruutujensa takana iloisia voitosta ja melkein Stanley Cup -voittajia itsekin, vaikka ovat tuhansien kilometrien päässä Chicagosta. Sitten esimerkiksi Raannan "pitäisi" olla välinpitämätön voiton suhteen, vaikka on ollut osa joukkuetta.
  2. S

    Suomalaiset NHL:ssä 2014–2015

    Risto Siltanen vei suomalaisten pörssin kaudella 1979-80. Tosin silloin ei liigassa pelannutkaan kuin neljä suomalaista kenttäpelaajaa. Seuraavalla kaudella mukaan tulikin Kurri ja muut saivat enää vain haaveilla "suomalaispörssin" voitosta. Eli Vatanen olisi ensimmäinen pakkivoittaja sitten...
Ylös