Hakutulokset

  1. T

    Huhuketju kaudelle 2014–2015

    Tepsin osalta kyseessä lähinnä perusotteluinfo, joka järjestetään ennen jokaista TPS:n kotiottelua.
  2. T

    Huhuketju kaudelle 2014–2015

    Tuo Seikolan haastattelu on tehty elokuun puolella. Nikkola totesi Twitterin puolella seuraavasti eilisestä ennakkoinfosta:
  3. T

    Huhuketju kaudelle 2014–2015

    Jotenkin sellainen fiilis, että vajaan 12 tunnin päästä täälläkin ns. kustaan hunajaa. ;)
  4. T

    Huhuketju kaudelle 2014–2015

    Nyt kun en organisaation palveluksessa enää ole, niin voinen heittää oman soppani lusikkaan. En ole kuullut yhtään Sakun paluuseen viittaavaa kommenttia seuran sisältä tai lähipiiristä. Päinvastaisia huhuja on kyllä tullut vastaan. No, faktoja en tiedä ja kaikki on aina mahdollista, mutta...
  5. T

    Huhuketju kaudelle 2014–2015

    Kyllä pitää täysin paikkansa. Lisätiedot vaikka Taloussanomien sivuilta.
  6. T

    Huhuketju kaudelle 2014–2015

    Niin, nykytilanteesta en tiedä mitään enkä myöskään uranjälkeisestä ajasta, mutta sen voin todeta, että työsulkukaudella jäi muutamasta päivästä kiinni, että jäällä oltaisiin nähty yhtäaikaisesti molemmat Koivun veljekset TPS-paidassa.
  7. T

    Huhuketju kaudelle 2014–2015

    Tiedotettu muistaakseni tosiaan tammikuussa, joten en todellakaan aio sitä uudelleen tiedotteeseen mukaan laittaa, kun muutenkin liian pitkä teksti siitä tuli.
  8. T

    Huhuketju kaudelle 2014–2015

    Ei näe. Yhteinen pressiosuus lienee lyhyt ja pointti on tarjota median edustajille mahdollisuuksia haastatella haluamiaan joukkueen tai seuran edustajia sekä hieman myöhemmin seurata yhteisiä ensimmäisiä jäätreenejä. Pressi alkaa maanantaina jo ennen yhdeksää, yhdeksän paikkeilla viimeistään...
  9. T

    Huhuketju kaudelle 2014–2015

    Tästä pahoittelut, mutta itse koen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen kenties jopa toiseksi tärkeimmäksi maajoukkueeksi ja joukkueessa on merkittävissä rooleissa TPS:n tulevaisuuden tähtipelaajia, jonka takia olen halunnut seurata u18-joukkueen otteita edes välttävästi kotisivuillamme ja tuoda...
Ylös