Tätä asiaa sivuten: Mielestäni kevään valmentajavaihdos on vaikuttanut epätodennäköiseltä sen jälkeen, kun UTJ-tilanteesta selvisi se, että kyseessä ei ollut vain vaihtaminen ja uusi UTJ ei ollut oven takana odottamassa. Tällöinhän hallituksen ja tj:n olisi pitänyt ottaa jostain uusi valmentaja...
Kuulostaisi uskottovalta, että Siren voisi olla tällä kertaa kiinnostunut hommasta. Työpari Kekäkläinen sai lähteä Blue Jacketsista ja tuossa vaiheessa työuraa voisi kiinnostaa homma, joka ei ole aivan täynnä matkapäiviä. Käsittääkseni Siren olisi lisäksi jo valmiiksi Helsingissä.
Ihmettelen kyllä, jos tosiaan kaikki julkistukset odottavat jotain risteilyä. Eikö joukkue jatka toimintaansa jo maanantaina, jolloin jatkajat ja jotkut uudetkin naamat ovat mukana?
Heljangon ovat kommentit kuulostivat kyllä aika valottavilta ja loogisen kuuloisilta. Siis kun sanoi, että ulkomailla on maalivahdin paikkoja rajatusti ja sekin, että puhutaan Tapparassa olevan helppo pelata. Maajoukkuepelien puute saattaa vaikeuttaa pelipaikan hakua.
Sveitsin kohdalla pitää...
En usko, että Salmelainen olisi lyönyt haskoja tiskiin, jos homma olisi vielä ihan levellään. Siksi veikkaan, että pelaajia ei juurikaan enää kartoiteta, vaan suurin osa sopimuksista tehty ja potentiaalisten tulijoiden kanssa neuvotteluyhteys olemassa. Valmentaja tekee pelilliset valinnat ja...
Kyllä Knotin pitäisi osata oikeasti pelata. Pelkkiä pistesaldoja katsomalla voi tietysti saada erilaisen mielikuvan, mutta takana ovat Olympialaiset ja MM-kisat, KHL:ssä oli joukkueensa toiseksi tehokkain puolustaja Klokin jälkeen, päättyneellä kaudella samoin kun ykkösmies teki piste-eron...
Iltalehden jutussa spekuloitiin aikaisemmin Kiekko-Vantaassa pelaamista. Tuo voisi olla osana suunnitelmaa, kun siirtorajan jälkeen saa nimettyjä nuoria pelaajia siirtää Mestiksen ja Liigan välillä.
https://www.iltalehti.fi/smliiga/a/32b27395-494f-4641-a78a-6fdc0b59ff18
Tiivola tuli kanssa mieleen. Mielestäni helpottaisi neljän ketjun rakentamista ja tasaisempaa peluuttamista, jos olisi kohtuullisessa pelikunnossa ja sopisi paremmin pelitapaan täällä. Esim. Kaskimäki-Tiivola-Tallberg olisi ihan ok nelonen.
Katsoin kanssa, että osumatarkkuun on ollut Teissalan laukaisuprosentin tasoa. Nuo huhuthan ovat vaikuttaneet sellaisilta 1+1-päättelyiltä, niinkun nyt tämä Wännströmkin. Eli sinänsä voisi olla looginen siirto, mutta sehän ei vielä tarkoita että olisi mitään totuuspohjaa taustalla.
Mielestäni tuollainen pakkihaku sopisi puolustuksen rakentamiseen. Nyt siis olisi kahdeksan tai Luhangan kanssa yhdeksän puolustajaa, eli syyskaudella olisi oikeata rotaatiota. Kiviharju ei varmaan vielä pysty pelaa kaikkia pelejä ja esim. tätä Martinia voisi ajaa sisään rauhassa. Nuorten...
Lainaamassasi kirjoituksessa kyllä puhuttiin yleispuolustajasta, joka pystyy pelaamaan myös alivoimaa. Mielestäni sorrut kyllä itse vähän samaan vanhanaikaisuuteen, kun tulkitset sen automaattisesti tarkoittavan fyysistä kädetöntä pakkia. Ei kai vaihtoehdot voi mitenkään olla puhtaasti...
Viime kausi tosiaan noin, mutta en ehkä puhuisi edellisistä kausista monikossa kurana. Saksan ja Itävallan kausi ehkä, mutta sitä ennen oli kuitenkin ykkösenä erilaisissa Euroopan kärkiliigoissa. Jos vertaa esim. esillä olleeseen Hoviseen, olisi Karhunen varmasti voinut jäädä Suomeen pelaamaan...
Työehtosopimuksen mukaan viimeisen virallisen ottelun jälkeiset neljä seuraavaa täyttä viikkoa ovat harjoitusvapaata. Noiden pelaajien pitäisi siis olla käytettävissä jo ensi viikolla. Nythän olisi ensi viikollakin voinut julkistaa sopimuksia, kun ei ole kultajuhlat käynnissä.