Joo, tässä UTJ-rekryssä kyllä nimet vaihtuu hengästyttävää tahtia. Kertoo siitä, että tiedon sijaan liikkeellä on vain valistuneita veikkauksia.
Toivottavasti rulettipöytä pysähtyy siinä Kultasen kohdalla.
En nyt puhu tästä UTJ-asiasta, vaan yleisellä tasolla. Sopimukset tehdään monesti puoli vuotta etukäteen. Kyllä ne tiedot väistämättä on lähipiirissä monen henkilön tiedossa. Sitten kun mukaan tulee muutto ja lasten hoitopaikat, niin kuviossa on jo paljon ulkopuolisiakin. Joku puhuu kyllä ohi...
Pitää sen verran nimimerkkiä @Hokipedia puolustaa, että kyllähän hän on ollut Gilmoren ohella niitä harvoja, joilla oikeasti on jotain käryä tulevista tapahtumista. Enää ei eletä Penan aikoja, jolloin namedroppailua pystyi heittämään suoraan. Huhuketjussa kun ollaan, niin joskus voi mennä vikaankin.
Se aina ihmetyttää, että mitä HIFK kuvittelee häviävänsä avoimuudella? Yleensä joku saadaan kommentoimaan jotain, kun julkisuuden paine käy liian kovaksi tai on vedetty vihkoon niin pahasti, että jonkun on tultava esiin kertomaan, että nyt otettu opiksi ja visio tulevaisuudesta on kirkas. Ja sen...
Joo, niin on. Voit tulla hakemaan omasi samasta rullasta. Kaikkihan on ihan silkkaa tosissaan vedettyä faktaa, jota tänne pelaajajulkistusten alla heitellään. Mutta hyvä että kuittasit puhtaat spekulaatiot useammalla vaihtoehtoisella puhtaalla spekulaatiolla.
Jos tämä on uuden UTJ:n toive, että ensin julkaistaan rosteri ja vasta myöhemmin UTJ-nimitys? On varmaan nähnyt jengin nimilistan, eikä halua syntyvän mitään riskiä siitä, että hänet kytketään nyt julkaistaviin pelaajakiinnityksiin. Näin minä toimisin, jos siellä on jotain Jasua tulossa.
Siren...
Jos tänään on pitänyt julkistaa henkselit paukahdellen esim. Heljanko ja Kemiläinen, niin voi hyvin olla että tuli kiire siirtää joukkueen julkistusta tuonnemmas. Muuten tilaisuudesta ei jää kuin vittuilut käteen.
Tämä nyt tosin ihan spekulaatiota, mutta onhan täällä heitelty kommentteja em...
Jos sieltä oikeasti tulee Jasu, niin se kertoo ettei HIFK:ssa ymmärretä mitään nykyaikaisen jääkiekkojoukkueen kasaamisesta. Hidas veteraani. Eli tässä on hyvä mittari siitä missä osaaminen tällä hetkellä menee.
Mielenkiinnolla odotan torstaita. Eiköhän sieltä taas joku tule puskista.
Salmelainen on luultavasti kasannut jengiä viime syksynä sillä ajatuksella, että sen pitää pystyä uusimaan mestaruus. Ei silloin korvata Nättistä, Jääskää ja Koivistoista millään Kodytekilla ja Baptistella. Luultavasti...
Saattaa myös olla syy siihen, että Tappara pelaa varman päälle ja vaihtoi ykkösmaalivahtia. Täyttä spekulointia tosin tämä. Mestaruusjunaa ei Tampereella heilutella turhaan.
Ainoat kaksi syytä vaihtaa Tapparasta HIFK:n leiriin on raha (jos haluaa pelata Suomessa) ja asuinpaikka. Tappara ei vastaa mottipäisiin palkkapyyntöihin, koska niiden ei tarvitse. Sinne mennään ihan muista syistä, esim. menestymään ja pelaamaan ammattimaisessa organisaatiossa. Jos sieltä joku...
Hei peto1897!
Kiinnostuin tarjouksestasi. Mulla on tosin lomareissu varattuna huhtikuun alkuun, mutta se ei taida olla tässä kohdassa ongelma. Olen myös tottunut korkeahkoon elintasoon, mutta rivien välistä sain käsityksen, että siellä on pinkka kunnossa.
Lähetin toivomasi kuvan. Pahoittelen...
Jos nyt vain niminä heittää, niin toinen oletettavasti irrotettavissa oleva olisi Pekka Virta. Tunteita herättäisi varmaan tämäkin nimitys. Mutta turha näitä on pohtia, kun Peltonen ei ole lähdössä mihinkään.
Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, että mitkä ne HIFK:n tavoitteet ovat. Yksi tavoite oli olla eurooppalainen suurseura ja toinen oli junnupuolella. Ensimmäiseen on vielä matkaa, eikä Kollien tilannekaan hyvältä näytä.
Tällä palstalla taas tavoitteet ovat hyvinkin maltillisia, eikä kukaan...
Ei tässä kyllä mitään Juolevia kaivattu. Ylipäätään ei ole pakottavaa tarvetta millekään hätähankinnalle. Monesti olen kritisoinut siirtorajalle jätettyjä hankintoja, mutta nyt ei ole tarvetta säntäillä asian suhteen. Hierotaan paketti kuntoon nykyrosterilla ja poimitaan sitten ne 1-2...