Hakutulokset

  1. T

    Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

    Välillä tuntuu, että se olisi ihan oikein. Ehkä se asettaisi asioita oikeaan tärkeysjärjestykseen. Niille, ketkä selviäisi ja joutuisi mahdollisesti palaamaan vähän taaksepäin selviytymistaistelussa.
  2. T

    Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

    Kyllä olen aina Suomen ja suomalaisten puolella ensisijaisesti, jos heitä vaan on jossain lajissa mukana. Jalkapallo on vähän ristiriitaisempi tapaus siinä mielessä, että siinä nyt on perinteisesti löytynyt selkeitä suosikkeja Suomen ulkopuolelta. Toki asiaan vaikuttaa sekin, että eipä ole...
  3. T

    Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

    Perheeni on aika pitkälti suomalais-irlantilainen, eli osalla on irlantilaisia sukujuuria. Myös afrikkalaisperäistä verta löytyy ihan lähisuvusta. Eli suht monikulttuurinen sillä tapaa. Itsessäni ei nyt taida olla muuta kuin venäläistä muutaman sukupolven takaa, ainakin tietääkseni. Kanadassa...
  4. T

    Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

    Ei minun mielestäni Pisin Kääpiö 186cm nyt sinänsä edes erityisen voimakkaasti narskuttele vihervasemmistopiipertäjiä hampaissaan, vaikka toki on heitä kohtaan hyvin kriittinen. Kyllä Jatkoajassa on paljon syvempääkin vihaa tuota väestöryhmää kohtaan tuntevia jos viestejä lukee. Pisin Kääpiö...
  5. T

    Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

    Manne!!! No vitsit vitseinä. Hienoa, että uskaltauduit kertomaan tuon asian, koska monelle se varmasti olisi vaikea paikka, kun miettii millainen maine romaneilla Suomessa monin paikoin on. Jos kertoo, että suvusta löytyy mustalaisverta, niin se voi heti laukaista epäluuloja. Olen itse...
  6. T

    Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

    Rokun viestistä tuli ajatus mieleen, että onkohan Jatkoajassa yhtään romania? Myöntääkö kukaan? Tai vaikka osaksi romani?
  7. T

    Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

    Aloitin itse jääkiekon seuraamisen aktiivisemmin joskus 18-19 vuotiaana. Tai no toki MM-kisoja taisin katsella jo muutamaa vuotta aiemmin, mutta jotenkin en vielä sitä laske ihan jääkiekon seuraamiseksi. Enemmän näen, että se lähti kun SM-liiga ja NHL alkoi kiinnostaa. Tämä tapahtui tosiaan...
  8. T

    Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

    Olen itse nippa nappa perustamisvuoden puolella rekisteröitynyt, eli joulukuussa 2001. Siinä mielessä kai kuulun ns. vanhaan kaartiin vielä. Onhan noita Jatkoajan perustamispäivänäkin rekisteröityneitä paljon jotka edelleen kirjoittelee. Toki osa on tippunut kyydistä syystä tai toisesta tai...
  9. T

    Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

    Eikös sitä sanota, että: Kaikille ja kaikelle on hintansa? Varmasti totta. Jos riittävän suuria summia alettaisiin iskeä tiskiin, niin monella alkaisi houkutukset itselleen epätavallisempiin toimintoihin kasvaa, kun selkeä taloudellinen hyöty kiiluisi silmissä. Se on sitten taas ihan eri asia...
  10. T

    Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

    Heh. Ok, Jatkoajassa jotenkin syystä tai toisesta mieltää useimmat kirjoittajat miehiksi, ellei nimimerkki jotenkin selkeästi ole "femiininen". My bad. Ei sillä, että asialla nyt olisi muutenkaan väliä, vaikka olisit mies ollutkin ja saanut tarjouksen mieheltä. Kunhan uteliaisuutta kyselin...
  11. T

    Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

    Seuraavaksi kiinnostaisi tietää, että oliko tarjouksen tekijä mies vai nainen..? *** Minulle ei ole suoraan maksettu seksistä, mutta toisaalta kyllä nainen on tuntuvalla summalla osallistunut matkakuluihin hänen luokseen ja pääpaino sillä tapaamisella on ollut se suloinen vaakamambo. Eli...
  12. T

    Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

    Olin päälle parikymppiseksi täysin raitis. Eli teini-iässä en juonut pisaraakaan alkoholia. Muistaakseni olin 22-vuotias kun join ekat kännit.
  13. T

    Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

    Haluaisin tietää onko TosiFani todellakin Jani Toivola?
  14. T

    Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

    Piparia kyllä ja muutakin intiimiä toimintaa. Sen enempää en tähän asiaan tule kommentoimaan enkä varsinkaan kertomaan mitään nimiä, mutta tosiaan hupaisaa sinänsä kun ajattelee miten miesvaltainen paikka.
Ylös