Hakutulokset

  1. S

    Löytyykö lakimiehiä?

    Työsopimuslain mukaan : Silloin, kun irtisanomisajat määräytyvät työsopimuslain mukaan, työnantaja ja työntekijä voivat sopia keskenään irtisanomisajoista. Irtisanomisaikaa ei kuitenkaan voi sopia kuutta (6) kuukautta pidemmäksi. Lisäksi irtisanomisaikaa, jota työntekijän on noudatettava, ei...
  2. S

    Löytyykö lakimiehiä?

    Vuosilomalaki 1.luku , 4§ : Määritelmät Tässä laissa tarkoitetaan: 1) lomanmääräytymisvuodella 1 päivän huhtikuuta ja 31 päivän maaliskuuta välistä aikaa nämä päivät mukaan luettuina; 2) lomakaudella 2 päivän toukokuuta ja 30 päivän syyskuuta välistä aikaa nämä päivät mukaan luettuina...
  3. S

    Löytyykö lakimiehiä?

    DAF, olet oikeassa, näin se aika laittaa muistamaan asioita väärin. Itse olin 70-luvun puolivälissä ekan kerran konepajalla töissä. Silloinhan tuosta todellakin jo kuulin, kun kyselin vanhemmilta rautakourilta että mikäs toi tollanen raha on. No tätä se ikä teettää, ei auta narista kun...
  4. S

    Löytyykö lakimiehiä?

    Lomaraha on aikanaan 80-luvulla metallin sopimukseen (muistaakseni) tullut korvaus siitä, että työntekijät olivat töissä koko työvuoronsa ennen lomaa ja ensimmäisen työvuoronsa loman jälkeen. Tällä haettiin varmistusta sille, ettei työntekijöille jää ns putki päälle. Sen jälkeen tapa levisi...
Ylös