Hakutulokset

  1. P

    Alkoholi – yleisesti

    Se on lauantai, heinäkuu ja kesäloma. Kaikki yhdessä ja erikseen kannustaisivat juomaan alkoholia. Vaan en ole kannustautunut. Neljän viikon päästä tulee vuosi siitä, kun olen viimeksi ryypännyt. En silloin päättänyt lopettaa, se vaan alkoi jäädä, ja jäi. Ei sitten enää edes käy mielessä...
  2. P

    Alkoholi – yleisesti

    Tänään lähti lapasesta. Join elämäni ekan Cuba Libren. Oli happy hour ja näinpä myyjätär toi samaan 5,90 euron hintaan sisältyen toisenkin. Siitä sit ne alas ja syömään. Päätin tänään ryypätä ja ostin 0,5 L valkoviiniä ruuan kylkiäisiksi. Sinnillä sain juotua sen loppuun. Tarjosin juomaa...
  3. P

    Alkoholi – yleisesti

    Lainaamaani kohdat pätevät minuunkin. Isossa, ja varsinkin hieman vieraassa porukassa, lähtee hyvin helposti lapasesta. Sitten tutussa pikku porukassa ja varsinkin kaksin jonkun kanssa ei lähde. Päätin viime vuodenvaihteessa, että isoissa porukoissa en ryyppää enää, koska ne tapahtumat eivät...
  4. P

    Alkoholi – yleisesti

    Eilen saavuin Rodokselle. Ruuan kanssa eilen illalla yksi olut ja sen päälle toinen olut. Sitten hotelliin klo 22.30. Tänään join klo 13 ruuan kanssa yhden ja nyt biitsillä kolmessa tunnissa on toinen olut menossa. Enempää en tänään juokaan olutta, illalla käyn juoksulenkillä. Tämmöinen...
  5. P

    Alkoholi – yleisesti

    Onneksi sentään joissakin asioissa paljousalennus saa olla voimassa. Suomen lainsäädännössä on paljousalennus mallia: Murhaa niin monta kuin ehdit, rangaistus on sama. Täytyy kyllä näin lopuksi kiittää Golden Raxia ja maamme rikoslakia.
  6. P

    Alkoholi – yleisesti

    Jari Sarasvuo lätisi alkoholista ja addiktioista omassa ohjelmassaan Yle Puheella 29.1.2013. Kannattaa kuunnella. "Alkoholi on masenne".
  7. P

    Alkoholi – yleisesti

    On varmasti aikamoinen väite, että joka paikassa saisi turpaan. Kukahan niin on väittänyt. Minä olen sanonut, että Oulussa meno on jotenkin huomattavasti aggressiivisempaa ihan noin yleisestikin. En enää toista mitä olen jo sanonut, sisälukutaitoiset ymmärtävät kyllä Se, että et ole saanut...
  8. P

    Alkoholi – yleisesti

    Ensinnäkin, nuo tilastosi olivat 10-20 vuotta vanhoja, joten se niistä. Joensuussa oli juuri noihin aikoihin muutama uusnatsi, joten tuo tilasto selittynee paljolti tuolla. Toisekseen, Joensuu muuttui sen jälkeen paljon parempaan suuntaan ja juuri itsekin muutin sinne uusnatsiaikojen jälkeen...
  9. P

    Alkoholi – yleisesti

    Eiköhän se ole sama panna samaan läjään Helsinki, Inari ja saman tien Bagdadkin, kun kerran lähdit sille tielle, että joka paikassa on aivan samanlaista. Jos ihminen liikkuu vuosia vaikkapa kahdella eri paikkakunalla, niin kyllä siinä havaitsee jos toinen on selkeästi erilainen kuin toinen...
  10. P

    Alkoholi – yleisesti

    Kirjoitithan: Eli siis mielestäsi kaikki paikkakunnat ovat aivan samanlaisia ainakin tässä asiassa ja laitoin sitten oman esimerkkini siihen miten tuota lausettasi voidaan - ja suorastaan pitää - tulkita. Jos et ymmärrä mitä kirjoitat, niin voit miettiä itseksesi, että kuka se onkaan sekaisin...
  11. P

    Alkoholi – yleisesti

    Eivät ne ole traumaattisia eivätkä varsinaisesti ahdistaviakaan, se vain on tylsää, kun tyypit jauhaa paskaa eikä huumori kuki ja sen lisäksi saa olla varuillaan, että mistä ne milloinkin kilahtavat tai pahastuvat nyt ainakin. Tai jos huumori kukkii, niin se on sellaista tylsempää ja vähemmän...
  12. P

    Alkoholi – yleisesti

    Tulihan sieltä se arvattava ja väsynyt Jatkoaika-vittuilu, joka meni arvioinnissaan täysin päin vittua. Juu, en ole joutunut tappeluihin Oulussakaan, enkä itse asiassa missään koko aikuisikäni aikana. Sen sijaan tämä Kalevassa uutisoitu kusipää esimerkiksi tuli pari päivää ennen uutisessa...
  13. P

    Alkoholi – yleisesti

    Minulla saattaisi olla tähän kysymykseen yksi vastaus, siis omani. Rentoutuminen ilman menemisiä on energiasäästöisempi ratkaisu kuin meneminen. Oulussa minua ei periaatteessa kiinnosta yksikään baari. Sitä paitsi oululaiset ovat väkivaltaisempia kuin jossain muualla ihmiset keskimäärin...
  14. P

    Alkoholi – yleisesti

    Kun olen näitä viestejä tästä ketjusta lukenut, niin olen ihmetellyt, että miten teillä kutakuinkin kaikilla muilla on sellaisia ns. kavereita, joille pitää selittää jos ei ota. Itse en ole kertaakaan kysynyt keltään, että mitä, etkö juo. Näkeehän sen jos ei juo ja mitä helvettiä sitä kysymään...
Ylös