Hakutulokset

  1. R

    SaiPa mediassa

    Myös tänään hallitaan mediatilaa Liigajoukkueiden osalta. Tällä kertaa tosin ihan inhimillisistä syistä. Joukkueen bussi siis hyytynyt Turun motarille matkalla kohti Raumaa. Uusi onneksi saatu tilalle. https://www.iltalehti.fi/smliiga/a/6dbe614e-5414-4b0f-92ec-2a7a3fb8883a
  2. R

    SaiPa mediassa

    Huomenna Tersa ja Markkanen voisi tosiaan kukittaa Vilin ja joukkueen saavuttamasta ennätyksestä. Vai pitäisikö jättää suoraan kauden päätösotteluun moiset kukitukset, kun tämä putki vaan kasvaa ja kasvaa ja kauden lopussa ollaan aivan omilla kymmenlukemilla.
  3. R

    SaiPa mediassa

    Viljakaisen ollessa edelleen puikkoissa uskoisin että jotain tuonkaltaista hassuttelua olisi tullut someen. Nykyinen pestinhoitaja voisi vähän repäistä, syntyisi jotain pöhinää someenkin, eikä vaan aina julkaista sinne sitä viikon lounaslistaa ja "hyvin taisteltiin, mutta ei riittänyt" päivityksiä.
  4. R

    SaiPa mediassa

    Ei sillä että Idän ihmeen paikka perjantaina parhaaseen katseluaikaan telkkarissa olisikaan, mutta onhan tämä aivan naurettavaa ettei tälläkään kaudella ole yhtään SaiPan peliä tuolla ilmaiseksi näytettävien listalla. Viime vuonnakin se SaiPa-KalPa näytettiin, kun pääpeliksi tarkoitettu Tapparan...
  5. R

    SaiPa mediassa

    Sille työntekijälle kuka tämän medialle vuoti, kuuluisi pystyttää vähintään patsas. Hallitus siis tarkoituksellisesti olisi painanut tämänkin asian unholaan eikä myö maksavat kannattajat olisi tästäkään saaneet koskaan mitään tietää. En tiedä onko Tersa tyhmä vai tyhmä mutta olihan tuossa taas...
  6. R

    SaiPa mediassa

    Tiedote jossa ei loppujen lopuksi sanottu yhtään mitään. Tässä tilanteessa äärimmäisen tärkeää olisi olla suora ja rehellinen. Myöntää että paskat on nyt housussa, mutta ei samaa kiertelyä ja kaartelua tämä näköjään on. Tämäkin jupakka olisi varmasti hissukseen unohdettu jos joku ei olisi...
  7. R

    SaiPa mediassa

    Niin ja vielä kolmesti suorittaa maksun.
  8. R

    SaiPa mediassa

    Siis eihän tässä voi muuta kun nauraa tälle touhulle enää. Sellainen päivän SaiPalööppi tänään. Jutussa mainittiin yhden työntekijän irtisanoutuneen tämän takia, olisikohan Viljakainen kyseessä? Ajallisesti täsmäisi. Aina sitä vaan luulee että nyt on pohjakosketus nähty mutta ei, Aina pamahtaa...
  9. R

    SaiPa mediassa

    Tämän synkkyyden ja harmauden keskellä toivoisin että joku toimittaja menisi taas Tersalta tekemään haastattelua. Saataisiin kontenttia jumalanlahjoista ja pelimanneista tämän kurjuuden keskelle. Jostain tässä on iloa kaivettava, niin olkoon sitten vaikka naulakauppiaan aivopierut.
  10. R

    SaiPa mediassa

    Muistanko väärin mutta eikös Markkanen sanonut, että tj:n tilannekatsauksia tulee joka kuukausi, meni peleissä miten meni. Noh eipä ole kuulunut eikä näkynyt. Hämmästelen suuresti ettei meille kannattajille avata milläänlailla tätä farssia joka kuluneella kaudella nähtiin ja ihan...
  11. R

    SaiPa mediassa

    Kyllähän Markkasen Jussin kotiinpaluu Kisapuistoon tolppien väliin 13 vuoden jälkeen oli enemmän kuin onnistuminen. Pari ensimmäistä kautta oli kiistatta Liigan top-3 maalivahteja ja väittäisin Jussin olleen suurin yksittäinen palanen, jotta päästiin pelaamaan sitä uskomatonta pudotuspelikevättä...
  12. R

    SaiPa mediassa

    Laitetaan nyt vaikka tähän ketjuun tämä. Nuutti Viitasalo ei sitten yllättäen päässyt edes ehdolle vuoden tulokkaalle jaettavan Jarmo Wasama-palkinnon saajaksi. Urheilulehti oli Nuutin valinnut vuoden tulokkaaksi ja itse uskoin myös vahvasti Nuutin olevan edes ehdolla. Kovan kauden poika veti ja...
  13. R

    SaiPa mediassa

    Tätä äsken nähtyä on ollut ikävä viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Meidät kannattajat oli erotettu joukkueesta pikkuhiljaa vähin äänin. Juhlakauden mittaan etäännyin koko seurasta niin paljon, etten tänne palstallekaan yli vuoteen jaksanut mitään kirjoitella. Varovaisin ottein tässä aistin...
  14. R

    SaiPa mediassa

    Tänään näytettävän SaiPa - JYP seitsemännen puolivälierän alkamisajankohta on muuttunut. Ottelu alkaa siis klo 17.00. EDIT: Jatkoajan jutussa ja osassa Telian informaatiota, kuitenkin 19.30 laitettu alkavaksi. Kumpihan se on sitten lopullisesti. Ottelunhan voi katsoa Telian palveluista. Iso...
  15. R

    SaiPa mediassa

    Laitetaan vaikka tähän ketjuun. SaiPan Youtube-kanavalle tulee 30.3 klo 18.30 esitettäväksi Jokerit - SaiPa puolivälierämittelö keväältä 1999. Kaikki tietää kuinka siinä kävi, mutta muistinvirkistys ei koskaan ole pahasta. Tässä tyhjyyden keskellä nerokasta toimintaa näyttää näitä legendaarisia...
  16. R

    SaiPa mediassa

    Mikähän mahtaa olla tilanne pelien jälkeisen pressitilaisuuden suhteen? Ainakin playoffeissa niistä luovuttiin Lappeenrannassa. Yleensä se on tullut jo hyvissä ajoin YouTubeen.
  17. R

    SaiPa mediassa

    Mistähän noita sitten saa? Tuskin tulee Alepan hyllyille kyseinen tuote. Tuollainen tölkki olisi kova kirjahyllyssä.
  18. R

    SaiPa mediassa

    Aviisi odottaa yöpöydällä. Täytyy lukaista.
Ylös