Hakutulokset

  1. S

    Löytyykö kokkeja?

    Olen melko kehno kokki, mutta yhden melko hyvän kasviskastikkeen osaan valmistaa. Itse teen ruoat ns. vapaalla kädellä, joten raaka-aineiden määriä en ole laskenut. Pannulle sipulia ja ananaspaloja, annetaan olla siinä hetken. Sen jälkeen laitetaan pannulle vapaalla kädellä soijakastiketta...
  2. S

    Löytyykö kokkeja?

    Minulla ei respetiä valitettavasti ole, mutta äitimuori teki joskus jotain savuporotäytettä noiden kanssa... olisiko tuo koostunut ihan tuorejuustosta ja pieneksi pilkotusta savupororouheesta... Netistä löytynee jotain vinkkejä. Oli pirun hyvää, joskin sen verran rasvaista, että ihan joka...
  3. S

    Löytyykö kokkeja?

    Hevosenliha on monessa kulttuurissa ns. tabu. Pitkälti kai siksi, että hevonen mielletään monesti - kulttuurista riippuen - lähes yhtä läheiseksi ihmisen kumppaniksi kuin koira, tai jopa vielä läheisemmäksikin. Minä en söisi koiraa, mutta hevosen syönti ei tuota minulle sen suurempia ongelmia...
  4. S

    Löytyykö kokkeja?

    Käsittääkseni Suomessa ei vielä harrasteta ainakaan kovinkaan suuressa mittakaavassa tuota hevosten kasvattamista lihaksi. Noilla kulmilla asia on eri, samoin kuin Etelä-Amerikassakin. Tuo ostamani liha oli nimenomaan kotimaista. Ei sillä, että se minusta parempaa ihmistä tekisi.
  5. S

    Löytyykö kokkeja?

    Kävin tänään tämän viimeaikojen kohun antaman mainonnan herättämänä hakemassa itsekin hevosenlihaa Tampereen kauppahallista. Haaveissa oli ostaa hyvää pihviä, mutta olivat perkeleet myyneet sen jo loppuun. Menekki on tosiaan moninkertainen ollut viimeisen parin viikon aikana. Jäljellä oli siis...
  6. S

    Löytyykö kokkeja?

    Kielipoliisi kysyisi, oliko pakastimen nylkeminen ja suolistaminen vaikea homma... no joo, huumori sinänsä, huumori sinänsä. Resepti vaikuttaa hemmetin hyvältä. Itselläni ei ole kokemusta jäniksen valmistamisesta, ja syöntikokemuksetkin rajoittuvat Espanjassa ja Tshekissä syömiini kaniinin...
  7. S

    Löytyykö kokkeja?

    Tuohon sen verran, että jotkut ainakin käärivät lihat noiden folio/sanomalehti-hässäköiden sijaan kaalinlehtiin. Tuo taitaa olla jopa hieman perinteisempi vaihtoehto. Itse olen rosvopaistia syönyt joitain kertoja. Äitini puolella sukua tuo on ollut perinteinen kesäherkku, jonka isäni ja pari...
  8. S

    Löytyykö kokkeja?

    Pari maustejuttua... Kebabiin ehdottomasti mausteeksi korianteria. Sopii täydellisesti. Ilman sitä maku ei ole mitään. Ei yhtään mitään. Kahviin sopii täydellisesti kaardemumma. Kannattaa kokeilla. Kahvinkeittimeen suhteessa 1-2 tl / neljä mitallista kahvia. Kannattaa sekoittaa. Tulee...
Ylös