Hakutulokset

  1. C

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Minä en muista lukeneeni ainakaan yhtään viestiä, missä nämä äänekkäimmät ”fanit ja tietäjät” olisivat vaatineet Kärppien päävalmentajaksi Ville Mäntymaata. Marjamäki sai lähteä, kuten kuuluukin, mutta sekin tehtiin erikoiseen aikaan ja joukkue jätettiin kellumaan erikoiseen välitilaan...
  2. C

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Pistekeskiarvossa viides. Ja ero alhaalta on kurottu jo umpeen. Jos päätä pidetään pensaassa, niin luisu sen kuin jatkuu. Nyt olisi viimeinen hetki herätä.
  3. C

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Surullista luettavaa, mutta tähän on tultu. Kauas kärjestä. Seurajohto on sen toiminnallaan hyväksynyt, että Kärpät on nykyään jämähtänyt keskikastin porukaksi liigan suurimmilla resursseilla.
  4. C

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Kertoo kaiken tästä pelin ”kehittymisestä”. Mikkolan potkuja perusteltiin sillä, että peli ei ole kehittynyt ja silti Marjamäki vetää toista kautta putkeen vieläkin huonommin. Ja rosteri taas on Marjamäellä paperilla parempi. Aivan uskomatonta, että tähän ei kukaan reagoi. Ihmeellinen sädekehä...
  5. C

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Hyvästi CHL-paikka, hyvästi kotietu. Olisi edes mennyt saappaat jalassa taistellen, vaan mitä vielä. Virkamiehet virkamieshommissa. Luulen, että tuota joukkuetta ei edes vituta. Sanon tämän nyt ihan suoraan, joten pahoittelut, jos joku tästä pahoittaa mielensä: Lauri Marjamäki ja Harri Aho...
  6. C

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Pelattaispa mekin tänään CHL:n välierissä EV Zugia vastaan. Ehkä vielä joskus. Haaveissa vainko oot mun.
  7. C

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    En. Meinaatko sinä, että Kärpät näkisi muka tekemisissään jotain reagoimisen tarvetta?
  8. C

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Niin että Kärpät tulee runkosarjan lopussa playoffien kynnyksellä julkaisemaan Rautakorven sopimuksen ja samalla ilmoittamaan Mikkolalle, että vedä nyt nämä pleijarit vielä vihkoon, niin sen jälkeen saat monoa? Eihän tuossa huhussa ole mitään järkeä.
  9. C

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Ei muuten riittäisi tuokaan. Pomminvarmasti tuo joukkue sössii niistä viidestä yhden tai kaksi.
  10. C

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Ehkä hieman huonosti ilmaisin itseäni, mutta sitä juuri tarkoitin. Eli kuinka vituiksi annetaan vetää ennenkuin aletaan reagoimaan.
  11. C

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Tässähän alkaa pian kiinnostamaan eniten se, että kuinka kauan johtoportaassa riittää kantti katsella tuota hyvävelikerhon toimintaa. Eli suomeksi sanottuna: Kuinka vituiksi tuon homman pitää mennä, ennen kuin silmät aukeaa? Vaikka toivonkin, että pandemia loppuisi pian, niin Raksilaan ei ole...
  12. C

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Tämä on totta. Itse asiassa myös nyt viime kaudella (kun verkko heiluu tuli takaisin maalilauluksi), niin alkuun se oli myös tuo lyhyt versio. Siihen ei vaan ollut ilmeisesti mielikuvitus ja/tai ammattitaito riittänyt mixaamaan perään mitään menevää biisiä. Maalilaulu loppui, kuin seinään ja...
  13. C

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Mikä siinä on muuten niin jumalattoman vaikeaa saada se maalilaulu kohdilleen? Ja ne maalitorvet.. Pari tuhnua torvea, mitä ei meinannut kuulla edes puolityhjässä hallissa. Youtubesta löytyy hyviä esimerkkejä. Sieltä voivat ottaa mallia, kun ei näytä muuten kerran onnistuvan. Alla muutama...
Ylös